8.2.2016 - Albany, NY (Times Union Center)
Re: Albany 8.2.2016
Nyt näyttää hyvältä. Onnittelut paikalla olleille.
Re: Albany 8.2.2016
Take Me To The Hudson River Tonight, eli välitön raportti Albanyn keikasta
Springsteenin albumeista The River on elämänjoki, tai oikeastaan koko elämä, se on kokonaisvaltainen taideteos siinä missä Born To Run ja Darknesskin ovat, ja yhä enemmän se on sitä, kun nuoresta aikuiseksi muuttumassa olleen Brucen tekemää levyä soittaa tämän kiertueen keikalla kypsä ja elämää myötä- ja vastoinkäymisineen nähnyt Bruce, erinomaisine biisien live-sovituksineen. Nuoruuden viriilistä voimasta lavalla vastaa Jake tavalla, joka saa miettimään, miksi hänen paikkansa on takarivissä eikä Soozien ja Nilsin välissä, siinä, missä Clarencekin aina oli. Ja Little Steven Van Zandt on tällä kiertueella vauhdissa ja irti, nauttii tekemisestään, mikä on hienoa. Patti oli sittenkin tänä iltana poissa, jolloin lavan se sivusta jäi aurinkolasipäisen, hyväntuulisen oloisen Garryn valtakunnaksi. Toisin kuin joissakin aikaisempien keikkojen raporteissa, Garry paitsi kuului, myös näkyi tänään, ja hyvä niin. Ja tätä soittajakohtaista kommentointia voisi jatkaa pidemmällekin, mutta olkoon, totean vain, että albumikiertueen vahvuus näkyi ja kuului soiton varmuudessa ja tiukkuudessa. Niin hyvä kuin The E Street Band aina on, tänään se oli erinomainen.
Keikka alkoi tälle kiertueelle ominaiseen tapaan Meet Me In The Cityllä, hallissa valot päällä. Oma istumapaikkani oli yleisön pääosan silmin vasemmalla laidalla alakatsomon alaosassa, aika lähellä puolta kenttää. Sieltä näki hyvin yleisön reaktiot suurimmasta osasta hallia, ja koko porukka kyllä heräsi hienosti, kun soitanto alkoi. (THL:n pittiosasto oli punaisine paitoineen parkkeerannut pitin taka-aidan keskelle, hyvin näkyvälle paikalle edustamaan tätä maailman parasta foorumiamme kunnialla.)
Avausbiisin jälkeen lähdettiin sitten jokimatkalle yleisön riehaantuessa katsomoissakin oikein kunnolla. Aivan lähelläni oli pari tanssi-intoista runsaat pohjat ottanutta daamia, joiden ylitsevuotavuus oli häiritä ajoittain lähiympäristöni parasta keskittymistä Bruceen ja bändiin, mutta onneksi albumin alku on niin rokkaava kuin on, niin että ylimääräinen häly hukkui juuri ja juuri tarpeeksi, jotta pääsin syventymään musaan kuten piti. The Ties That Bind oli kiva, suunnilleen sellainen kuin oletinkin, ja Sherry rullasi rennosti ja hyvin. Jackson Cage oli minun River-puutelistani ensimmäinen tapaus, ja tämä versio, jolla se biisi siirtyi kuultujen listalleni, oli mielestäni hieno. Two Hearts on tietysti niitä biisejä, jotka hyötyvät Stevien innostuneesta vireestä. Independence Day oli minun katsomonosassani hieman vaikeasti putoava tapaus takanani istuneille lihaville Bud Lightin litkijöille, joilla oli muutenkin pyrkimystä äänekkääseen jutteluun. Kiitin luojaani Alpinen korvatulpistani, jonka tiukkaaminen ja käden nostaminen vasemmalle korvalle peittivät häiriön lähes kokonaan. Itse biisissä Brucen esittelysanat kontribuoivat hyvin nuoruuden ja sen jälkeen kertyneen kokemuksen, elämänjoen ja sen virtaamisen, teemaan. Ja siis olihan tämä biisi suurta ja tärkeää saada kuulla täyden E Street -kokoonpanon soittamana.
Hungry Heartista yleisö tykkäsi, varsinkin kun Bruce surffasi, mutta pää edellä meinasivat täälläkin hänet lavalle palauttaa. Out In The Street on myös viime vuosien kiertueilta niin tuttu, ettei siihen oikein tullut uutta ulottuvuutta tänään. Crush On You aloitettiin suoraan Outin perään, ja tämä versio rokkasi. Bruce soittaa Crushin nyt aivan eri itseluottamuksella kuin 2009 River-keikalla (sikäli kun bootlegin perusteella saa paikalla tuolloin käymättömänä näin vertailla), ja tuo biisihän oli tänään melkein jopa hyvä, ja joka tapauksessa sellainen versio, joka oli ilo saada kuulla. You Can Look rokkasi myös kunnolla, vaikka olin ennakolta pelännyt vähän, miltä Brucen ja bändin nykykunto näyttää näissä nopeissa rokeissa Tempe-tallenteen katsomisen jälkeen. Ja toki noissa versioissa on eronsa, mutta realismi arvioinnissa muistaen taso on kyllä nykyäänkin tosi korkea. I Wanna Marry Youssa on tällä kiertueella pitkä alkuselitys ja intro, jotka toimivat osalle istumapaikkalaisista kaljarallimerkkinä, mutta aika hyvin katsomossa järjestys pysyi. Ja totta tosiaan, tämä biisi, jota joskus jotkut pitävät tämän joen rumana ankanpoikasena, on kyllä esityksenä tämän kiertueen joutsenia. Albumin nimibiisistä kuultiin myös kelpo esitys, vaikka omassa kokemusmaailmassani mikään ei menekään Milanon 2013 version edelle.
Point Blankin suggestiivinen kokonaisuus kuului sekin onnistuneen illan onnistuneisiin vetoihin, ja Caddy Ranch ja I'm A Rocker soivat molemmat tänään komeammin kuin aiemmin keikalla kuulemani versiot -- taas harjoituksen ja ei-spontaanisuuden tietyt ilmeiset hyvät puolet pääsevät esiin. Fade Away toimi myös, ja yleisökin enimmiltään käyttäytyi riittävästi. Stolen Carin Bruce esitteli ensi harjoitelmakseen siitä, kadottaako itsensä kadottaessaan rakkauden, siis Tunnel Of Loven edeltäjäksi, ja olihan tämäkin hienoa kuulla livenä. Ramrod herätti sitten myös sen viipaleen yleisöä, jolla laskuhumala alkoi ottaa voittoa noususta, ja nopea, vauhdikas siirtymä The Price You Payn rytmeihin piti kokonaisuuden kaarta myös hyvin kasassa. Pricen soidessa en voinut olla vertaamatta edellisellä näkemälläni Brucen keikalla (Cork 2013) soitettua versiota ja tätä, ja tässä oikeastaan oli se hetki tänään, jolloin isompaa torvisektiota kaipasi hitusen, niin toimiva kuin tämäkin, melko nopeatempoinen sovitus oli. Drive All Night oli pyhää toimitusta, herkkä hetki, jolloin kaipasin vierelleni puolisoani, joka tällä kertaa ei ole reissussa mukana. Wreck soi vuoroon päästyään myös melko reipastempoisesti, mikä varmaan on Brucelta tarkkaan harkittu valinta, sillä vaikkei itse biisi välttämättä tästä hyödy, konserttikokonaisuus hyötyy ilmiselvästi.
Sitten The River loppui, ja silmäkulmat olivat kostua Brucen päätössanoihin, vai mitäköhän kummaa allergeenia sieltä ämyreistä silloin tuli, kun niin liikutti... Sillä hetkellä kaikki oli siinä, ja juuri kun ehdin alkaa miettiä, millaisen kuvion Bruce ja bändi seuraavaksi meille pelaavat, sieltä alkoi siihen paikkaan täysosuma Badlands. Tässä oli keikan kliimaksi, kaaren huipentuma, juuri kuten teatterin ja oopperan oppien mukaan pitääkin, elämää suurempi hetki, jonka senkin jälkeen vuorossa oli yhtä jos toista upeaa ja pysähdyttävää, mutta kuten elämänjoessa aina, myös tänään kaikki hetket olivat ainutlaatuisia ja -kertaisia, missä on koko tämän jutun hienous, jonka takia näihin konsertteihin ehdottomasti kannattaa matkustaa vaikka maailman ääriin asti (saati lähemmäksi ulkomaille meidän kaikkien, jos ja kun tilaisuuksia tulee).
Wrecking Ball, jonka tilalle olisin henkilökohtaisesti voinut toivoa jonkin muun rokkibiisin, upposi täkäläiseen yleisöön mahtavasti. Sitten vuorossa oli Backstreets, joka oli minulle ensimmäinen kerta tätä biisiä ilman BTR-albumikeikkaa, ja kyllä kelpasi, olisi saanut minun puolestani jatkua vaikka puoli tuntia. Sen jälkeen olikin sitten erikoisherkun vuoro, pieni palanen jotain sellaista, jonka me Hesan 2012 kävijät hyvin muistamme, mutta jonka mielelläni otin kattaukseen tänäänkin (olkoon, että se taisi tapahtua Rouletten kustannuksella: taas kerran se biisi minulta yhden keikan verran sivu suun). Be True on joka tapauksessa niitä Riverin outtakeja, joita Brucen soisi käyttävän tällä kiertueella vähän enemmänkin, ja yleisöönkin tämä versio vetosi. Because The Night kelpaa myös tässä vaiheessa settiä, ja pitihän Nilsin päästä pyörimään, mikä toki on aina kivaa. The Rising vetosi täkäläisiin, ei siitä sen enempää, paitsi ehkä sen verran, että Lonesome Daytä tai Waitin' On A Sunny Dayta ei soitettu (eikä niistä tainnut olla toivekylttejäkään...). Thunder Road onnistuneella, yleisön mukaansa saaneella jenkkikeikalla hallissa oli odotetusti elämys, tietenkin, miksei olisi ollut, maailman paras biisi.
Ja siinä olikin se setti. Mitä encoreissa? Tasan sama kattausko kuin koko alkukiertueella tähän asti? Epäilyksen synti oli häivähtää mieleeni jossain kohtaa Born To Runia kuunnellessa, mutta vähänpä tiesin vielä silloin. Seurasikin illan ainoa kylttitoive, ja sekin oli, lievästi sanottuna, mieleistä sorttia, pala Brucen keikoilla kiertävien taivasosuutta, Detroit Medley! Me suomalaiset emme ehkä aina Hesan 2012 jälkeen muista täysin hahmottaa, miten haluttua tämän kuuleminen edes kertaalleen monille on, ja täytyy kyllä todeta, että syystä, varsinkin encoreissa. Vaikka taustalaulajista voisi olla hyötyä tässä, suppeamman bändin saumaton, riehakas soitto tempasi kaikki katsomotkin mukaan. Sitten tanssittiin pimeässä, ja sitten tuli Rosie, mikä oli minulle kivaa, kun hänen edellisestä kohtaamisestaan kanssani live-tilanteessa oli päässyt vierähtämään jo liian pitkä tovi. Bobby Jean kelpasi myös Albanyn yleisölle, ja joidenkin näillä foorumeilla noituma Shout kyllä myös. Ymmärränkin hyvin, miksi Bruce sitä mielellään soittaa, mutta tänään saimme encoreiden sisällä vertailukohdaksi myös sen biisipaketin, joka Shoutin tilalla toimisi myös upeasti. Saapa nähdä, elääkö tämä kohta settiä kiertueen jatkuessa miten vaiko ei.
Yli 3 tunnin 20 minuutin jälkeen, soiton loputtua ja bändin poistuttua, en olisi halunnut, että keikka oli jo ohi. Vastahan se alkoi, ja eikö Bruce olisi nyt voinut soittaa vielä vaikka Junglelandia tai paria River-outtakea, tai vaikkapa koko The Riverin uudetaan from start to finish? Tänään syntyi vahva vakaumus, että ainakin juuri minä haluan kokea näitä keikkoja lisää, mieluummin useita, enkä enää arvele lainkaan, ettäkö staattinen settilista olisi tässä jokin rasite tai este. Ei suinkaan, sillä tällä kiertueella Bruce on keksinyt live shownsa uudestaan. Bruce, joka on aina ollut tunnettu arvaamattomuudestaan (vaikka iso osa seteistä on silti tietenkin ollut arvattavissa), on nyt tuonut kunnolla harjoitellun ja illasta toiseen yhä täydellisemmäksi hioutuvan kokonaisvaltaisen esityksen myös keikoilleen uudella tapaa avoimin kortein. Eikä tässä pitäisi olla meille mitään erikoista, sillä kokonaisvaltaisia, laajoja teoksiahan hän on aina pyrkinyt luomaan, menneinä vuosikymmeninä vain enemmänkin studiossa vinyylille. Varmasti on vaatinut Brucelta pokkaa valita tämä tie, mutta se on mahdollinen nimenomaan siksi, että The River on juuri sellainen levy kuin on, keikkasetin mukaelmaksi jo alun perin tehty ja tuotettu. Tämä kaiken sisältävä paketti on niin rikas, että siinä ja sen hienovaraisissa variaatioissa on tutkiskeltavaa ja syventymistä myös palaaville asiakkaille. Harvoin on tullut käytettyä yhtä hyvin rahojaan kuin tähän keikkamatkaan. Jos teillä vain on sydän ja sielu tallella, tehkää tekin samoin, ja tarvittaessa myykää vaikka talonne, irtaimistonne, kultahampaanne, lemmikkieläimenne tai munuaisenne, jotta pääsette katsomaan E Street Bandia nyt, kun se taas kiertää. Ette pety, sen verran on selvää. Nyt lippukauppaan mars, eikö Italiassa aleta myydä San Siroa ihan kohta?
(Edit: pari pientä muokkausta -- pari typoa pois ja pari sanaa vaihdettu ym. pientä -- nopean läpiluvun tuloksena.)
Springsteenin albumeista The River on elämänjoki, tai oikeastaan koko elämä, se on kokonaisvaltainen taideteos siinä missä Born To Run ja Darknesskin ovat, ja yhä enemmän se on sitä, kun nuoresta aikuiseksi muuttumassa olleen Brucen tekemää levyä soittaa tämän kiertueen keikalla kypsä ja elämää myötä- ja vastoinkäymisineen nähnyt Bruce, erinomaisine biisien live-sovituksineen. Nuoruuden viriilistä voimasta lavalla vastaa Jake tavalla, joka saa miettimään, miksi hänen paikkansa on takarivissä eikä Soozien ja Nilsin välissä, siinä, missä Clarencekin aina oli. Ja Little Steven Van Zandt on tällä kiertueella vauhdissa ja irti, nauttii tekemisestään, mikä on hienoa. Patti oli sittenkin tänä iltana poissa, jolloin lavan se sivusta jäi aurinkolasipäisen, hyväntuulisen oloisen Garryn valtakunnaksi. Toisin kuin joissakin aikaisempien keikkojen raporteissa, Garry paitsi kuului, myös näkyi tänään, ja hyvä niin. Ja tätä soittajakohtaista kommentointia voisi jatkaa pidemmällekin, mutta olkoon, totean vain, että albumikiertueen vahvuus näkyi ja kuului soiton varmuudessa ja tiukkuudessa. Niin hyvä kuin The E Street Band aina on, tänään se oli erinomainen.
Keikka alkoi tälle kiertueelle ominaiseen tapaan Meet Me In The Cityllä, hallissa valot päällä. Oma istumapaikkani oli yleisön pääosan silmin vasemmalla laidalla alakatsomon alaosassa, aika lähellä puolta kenttää. Sieltä näki hyvin yleisön reaktiot suurimmasta osasta hallia, ja koko porukka kyllä heräsi hienosti, kun soitanto alkoi. (THL:n pittiosasto oli punaisine paitoineen parkkeerannut pitin taka-aidan keskelle, hyvin näkyvälle paikalle edustamaan tätä maailman parasta foorumiamme kunnialla.)
Avausbiisin jälkeen lähdettiin sitten jokimatkalle yleisön riehaantuessa katsomoissakin oikein kunnolla. Aivan lähelläni oli pari tanssi-intoista runsaat pohjat ottanutta daamia, joiden ylitsevuotavuus oli häiritä ajoittain lähiympäristöni parasta keskittymistä Bruceen ja bändiin, mutta onneksi albumin alku on niin rokkaava kuin on, niin että ylimääräinen häly hukkui juuri ja juuri tarpeeksi, jotta pääsin syventymään musaan kuten piti. The Ties That Bind oli kiva, suunnilleen sellainen kuin oletinkin, ja Sherry rullasi rennosti ja hyvin. Jackson Cage oli minun River-puutelistani ensimmäinen tapaus, ja tämä versio, jolla se biisi siirtyi kuultujen listalleni, oli mielestäni hieno. Two Hearts on tietysti niitä biisejä, jotka hyötyvät Stevien innostuneesta vireestä. Independence Day oli minun katsomonosassani hieman vaikeasti putoava tapaus takanani istuneille lihaville Bud Lightin litkijöille, joilla oli muutenkin pyrkimystä äänekkääseen jutteluun. Kiitin luojaani Alpinen korvatulpistani, jonka tiukkaaminen ja käden nostaminen vasemmalle korvalle peittivät häiriön lähes kokonaan. Itse biisissä Brucen esittelysanat kontribuoivat hyvin nuoruuden ja sen jälkeen kertyneen kokemuksen, elämänjoen ja sen virtaamisen, teemaan. Ja siis olihan tämä biisi suurta ja tärkeää saada kuulla täyden E Street -kokoonpanon soittamana.
Hungry Heartista yleisö tykkäsi, varsinkin kun Bruce surffasi, mutta pää edellä meinasivat täälläkin hänet lavalle palauttaa. Out In The Street on myös viime vuosien kiertueilta niin tuttu, ettei siihen oikein tullut uutta ulottuvuutta tänään. Crush On You aloitettiin suoraan Outin perään, ja tämä versio rokkasi. Bruce soittaa Crushin nyt aivan eri itseluottamuksella kuin 2009 River-keikalla (sikäli kun bootlegin perusteella saa paikalla tuolloin käymättömänä näin vertailla), ja tuo biisihän oli tänään melkein jopa hyvä, ja joka tapauksessa sellainen versio, joka oli ilo saada kuulla. You Can Look rokkasi myös kunnolla, vaikka olin ennakolta pelännyt vähän, miltä Brucen ja bändin nykykunto näyttää näissä nopeissa rokeissa Tempe-tallenteen katsomisen jälkeen. Ja toki noissa versioissa on eronsa, mutta realismi arvioinnissa muistaen taso on kyllä nykyäänkin tosi korkea. I Wanna Marry Youssa on tällä kiertueella pitkä alkuselitys ja intro, jotka toimivat osalle istumapaikkalaisista kaljarallimerkkinä, mutta aika hyvin katsomossa järjestys pysyi. Ja totta tosiaan, tämä biisi, jota joskus jotkut pitävät tämän joen rumana ankanpoikasena, on kyllä esityksenä tämän kiertueen joutsenia. Albumin nimibiisistä kuultiin myös kelpo esitys, vaikka omassa kokemusmaailmassani mikään ei menekään Milanon 2013 version edelle.
Point Blankin suggestiivinen kokonaisuus kuului sekin onnistuneen illan onnistuneisiin vetoihin, ja Caddy Ranch ja I'm A Rocker soivat molemmat tänään komeammin kuin aiemmin keikalla kuulemani versiot -- taas harjoituksen ja ei-spontaanisuuden tietyt ilmeiset hyvät puolet pääsevät esiin. Fade Away toimi myös, ja yleisökin enimmiltään käyttäytyi riittävästi. Stolen Carin Bruce esitteli ensi harjoitelmakseen siitä, kadottaako itsensä kadottaessaan rakkauden, siis Tunnel Of Loven edeltäjäksi, ja olihan tämäkin hienoa kuulla livenä. Ramrod herätti sitten myös sen viipaleen yleisöä, jolla laskuhumala alkoi ottaa voittoa noususta, ja nopea, vauhdikas siirtymä The Price You Payn rytmeihin piti kokonaisuuden kaarta myös hyvin kasassa. Pricen soidessa en voinut olla vertaamatta edellisellä näkemälläni Brucen keikalla (Cork 2013) soitettua versiota ja tätä, ja tässä oikeastaan oli se hetki tänään, jolloin isompaa torvisektiota kaipasi hitusen, niin toimiva kuin tämäkin, melko nopeatempoinen sovitus oli. Drive All Night oli pyhää toimitusta, herkkä hetki, jolloin kaipasin vierelleni puolisoani, joka tällä kertaa ei ole reissussa mukana. Wreck soi vuoroon päästyään myös melko reipastempoisesti, mikä varmaan on Brucelta tarkkaan harkittu valinta, sillä vaikkei itse biisi välttämättä tästä hyödy, konserttikokonaisuus hyötyy ilmiselvästi.
Sitten The River loppui, ja silmäkulmat olivat kostua Brucen päätössanoihin, vai mitäköhän kummaa allergeenia sieltä ämyreistä silloin tuli, kun niin liikutti... Sillä hetkellä kaikki oli siinä, ja juuri kun ehdin alkaa miettiä, millaisen kuvion Bruce ja bändi seuraavaksi meille pelaavat, sieltä alkoi siihen paikkaan täysosuma Badlands. Tässä oli keikan kliimaksi, kaaren huipentuma, juuri kuten teatterin ja oopperan oppien mukaan pitääkin, elämää suurempi hetki, jonka senkin jälkeen vuorossa oli yhtä jos toista upeaa ja pysähdyttävää, mutta kuten elämänjoessa aina, myös tänään kaikki hetket olivat ainutlaatuisia ja -kertaisia, missä on koko tämän jutun hienous, jonka takia näihin konsertteihin ehdottomasti kannattaa matkustaa vaikka maailman ääriin asti (saati lähemmäksi ulkomaille meidän kaikkien, jos ja kun tilaisuuksia tulee).
Wrecking Ball, jonka tilalle olisin henkilökohtaisesti voinut toivoa jonkin muun rokkibiisin, upposi täkäläiseen yleisöön mahtavasti. Sitten vuorossa oli Backstreets, joka oli minulle ensimmäinen kerta tätä biisiä ilman BTR-albumikeikkaa, ja kyllä kelpasi, olisi saanut minun puolestani jatkua vaikka puoli tuntia. Sen jälkeen olikin sitten erikoisherkun vuoro, pieni palanen jotain sellaista, jonka me Hesan 2012 kävijät hyvin muistamme, mutta jonka mielelläni otin kattaukseen tänäänkin (olkoon, että se taisi tapahtua Rouletten kustannuksella: taas kerran se biisi minulta yhden keikan verran sivu suun). Be True on joka tapauksessa niitä Riverin outtakeja, joita Brucen soisi käyttävän tällä kiertueella vähän enemmänkin, ja yleisöönkin tämä versio vetosi. Because The Night kelpaa myös tässä vaiheessa settiä, ja pitihän Nilsin päästä pyörimään, mikä toki on aina kivaa. The Rising vetosi täkäläisiin, ei siitä sen enempää, paitsi ehkä sen verran, että Lonesome Daytä tai Waitin' On A Sunny Dayta ei soitettu (eikä niistä tainnut olla toivekylttejäkään...). Thunder Road onnistuneella, yleisön mukaansa saaneella jenkkikeikalla hallissa oli odotetusti elämys, tietenkin, miksei olisi ollut, maailman paras biisi.
Ja siinä olikin se setti. Mitä encoreissa? Tasan sama kattausko kuin koko alkukiertueella tähän asti? Epäilyksen synti oli häivähtää mieleeni jossain kohtaa Born To Runia kuunnellessa, mutta vähänpä tiesin vielä silloin. Seurasikin illan ainoa kylttitoive, ja sekin oli, lievästi sanottuna, mieleistä sorttia, pala Brucen keikoilla kiertävien taivasosuutta, Detroit Medley! Me suomalaiset emme ehkä aina Hesan 2012 jälkeen muista täysin hahmottaa, miten haluttua tämän kuuleminen edes kertaalleen monille on, ja täytyy kyllä todeta, että syystä, varsinkin encoreissa. Vaikka taustalaulajista voisi olla hyötyä tässä, suppeamman bändin saumaton, riehakas soitto tempasi kaikki katsomotkin mukaan. Sitten tanssittiin pimeässä, ja sitten tuli Rosie, mikä oli minulle kivaa, kun hänen edellisestä kohtaamisestaan kanssani live-tilanteessa oli päässyt vierähtämään jo liian pitkä tovi. Bobby Jean kelpasi myös Albanyn yleisölle, ja joidenkin näillä foorumeilla noituma Shout kyllä myös. Ymmärränkin hyvin, miksi Bruce sitä mielellään soittaa, mutta tänään saimme encoreiden sisällä vertailukohdaksi myös sen biisipaketin, joka Shoutin tilalla toimisi myös upeasti. Saapa nähdä, elääkö tämä kohta settiä kiertueen jatkuessa miten vaiko ei.
Yli 3 tunnin 20 minuutin jälkeen, soiton loputtua ja bändin poistuttua, en olisi halunnut, että keikka oli jo ohi. Vastahan se alkoi, ja eikö Bruce olisi nyt voinut soittaa vielä vaikka Junglelandia tai paria River-outtakea, tai vaikkapa koko The Riverin uudetaan from start to finish? Tänään syntyi vahva vakaumus, että ainakin juuri minä haluan kokea näitä keikkoja lisää, mieluummin useita, enkä enää arvele lainkaan, ettäkö staattinen settilista olisi tässä jokin rasite tai este. Ei suinkaan, sillä tällä kiertueella Bruce on keksinyt live shownsa uudestaan. Bruce, joka on aina ollut tunnettu arvaamattomuudestaan (vaikka iso osa seteistä on silti tietenkin ollut arvattavissa), on nyt tuonut kunnolla harjoitellun ja illasta toiseen yhä täydellisemmäksi hioutuvan kokonaisvaltaisen esityksen myös keikoilleen uudella tapaa avoimin kortein. Eikä tässä pitäisi olla meille mitään erikoista, sillä kokonaisvaltaisia, laajoja teoksiahan hän on aina pyrkinyt luomaan, menneinä vuosikymmeninä vain enemmänkin studiossa vinyylille. Varmasti on vaatinut Brucelta pokkaa valita tämä tie, mutta se on mahdollinen nimenomaan siksi, että The River on juuri sellainen levy kuin on, keikkasetin mukaelmaksi jo alun perin tehty ja tuotettu. Tämä kaiken sisältävä paketti on niin rikas, että siinä ja sen hienovaraisissa variaatioissa on tutkiskeltavaa ja syventymistä myös palaaville asiakkaille. Harvoin on tullut käytettyä yhtä hyvin rahojaan kuin tähän keikkamatkaan. Jos teillä vain on sydän ja sielu tallella, tehkää tekin samoin, ja tarvittaessa myykää vaikka talonne, irtaimistonne, kultahampaanne, lemmikkieläimenne tai munuaisenne, jotta pääsette katsomaan E Street Bandia nyt, kun se taas kiertää. Ette pety, sen verran on selvää. Nyt lippukauppaan mars, eikö Italiassa aleta myydä San Siroa ihan kohta?
(Edit: pari pientä muokkausta -- pari typoa pois ja pari sanaa vaihdettu ym. pientä -- nopean läpiluvun tuloksena.)
Re: Albany 8.2.2016
Mikä ihana rapsa - kiitos siitä!
Melkein kuin olisi ollut itse mukana. Aaaahh!
Melkein kuin olisi ollut itse mukana. Aaaahh!
Re: Albany 8.2.2016
^ ^ Oh Johnny, veit meidät juuri Albanyyn, kiitos!
the dope's that there's still hope
Re: Albany 8.2.2016
hyvin sanottu ja kiitos rapsasta!Johnny72 kirjoitti: enkä enää arvele lainkaan, ettäkö staattinen settilista olisi tässä jokin rasite tai este. Ei suinkaan, sillä tällä kiertueella Bruce on keksinyt live shownsa uudestaan. Bruce, joka on aina ollut tunnettu arvaamattomuudestaan (vaikka iso osa seteistä on silti tietenkin ollut arvattavissa), on nyt tuonut kunnolla harjoitellun ja illasta toiseen yhä täydellisemmäksi hioutuvan kokonaisvaltaisen esityksen myös keikoilleen uudella tapaa avoimin kortein. Eikä tässä pitäisi olla meille mitään erikoista, sillä kokonaisvaltaisia, laajoja teoksiahan hän on aina pyrkinyt luomaan, menneinä vuosikymmeninä vain enemmänkin studiossa vinyylille. Varmasti on vaatinut Brucelta pokkaa valita tämä tie, mutta se on mahdollinen nimenomaan siksi, että The River on juuri sellainen levy kuin on, keikkasetin mukaelmaksi jo alun perin tehty ja tuotettu. Tämä kaiken sisältävä paketti on niin rikas, että siinä ja sen hienovaraisissa variaatioissa on tutkiskeltavaa ja syventymistä myös palaaville asiakkaille.
31.07.2012 - when Helsinki turned to Heavenski
-
Luckyman63
- Downbound Train
- Viestit: 1397
- Liittynyt: 11.01.2013 11:14
- Paikkakunta: Kemi
Re: Albany 8.2.2016
Hieno raportti, kiitos! Nyt alkaa keikkakuume nousemaan, onneksi jäi pankkitunnukset kotiin, niin ei tule vahingossa ostettua lippuja Milanoon.
You´ll never walk alone
Re: Albany 8.2.2016
Hieno raportti heti tuoreeltaan. Kiitos!
Nyt vaan kuumeista odottelua jos tänään olisi se päivä mitä tässä on jo jonkin aikaa odotettu. Italiaan en ole lähdössä.
Nyt vaan kuumeista odottelua jos tänään olisi se päivä mitä tässä on jo jonkin aikaa odotettu. Italiaan en ole lähdössä.
Re: Albany 8.2.2016
Loistava raportti! Odotan nyt entistä enemmän eurokeikkoja ja niiden lipunmyynnin alkamista!
Re: Albany 8.2.2016
On teillä kyllä taas ollu huippu konsertti siä Albanyssäkin 
Hieno raportti Johnny72!
Hieno raportti Johnny72!"For the ones who had a notion -
A notion deep inside -
That it ain't no sin to be glad you're alive."
A notion deep inside -
That it ain't no sin to be glad you're alive."
Re: Albany 8.2.2016
Kiitokset kiitoksista, mitä raporttiin tulee! Pakko oli kirjoittaa tuoreeltaan, sillä vaikka väsytti, ei nukuttanut, ei tuollaisen keikan jälkeen! Ja minulta vielä puolestani kiitokset eiliselle THL:n sightseeing- ja ateriointiseurueellemme. Oli kivaa, jäi lämpimiä muistoja! Pitää kotimaassa vilkaista vielä kameran saldo läpi, josko siellä olisi jotakin jaettavaa läsnäolleiden kesken. Nyt hiljalleen kohti New Yorkia, ensi yön säätiedotuksia hieman huolestuneena katsellen, josko JFK:n kenttä mahtaa huomenna toimia normaalisti. Onneksi lumimyräkkä on tulossa vasta tänään illalla ja loppumassa jo huomisaamuna.