No Solnahan on stadion, jossa tosin oli toukokuussa katto kiinni. Eiköhän se 3-4 ole maksimi. Tosin sopivilla valinnoilla voisi mennä ehkä viisikin. Lähinnä kyse olisi keikkapaikkojen valinnoista siten, että saadaan porukkaa muistakin maista. Göteborg lähempänä Osloa, Malmö Köpistä, Tukholma meitä. Keikkapaikkoja pitäisi ehdottomasti olla kuitenkin enemmän kuin yksi.JaSu kirjoitti:Ois mielenkiintosta tietää, miten monta stadionkeikkaa Bruce myis Ruotsissa loppuun. Olihan toi viime toukokuu väkilukuun suhteutettuna ihan uskomaton.
Brucen mahdollinen kiertue ei kyllä kuulosta aivan optimaaliselta ajatukselta, vuodenkin tauko parantaisi lipunmyyntiä. Suomi lienee tästä hyvä esimerkki: 2012 yli 40 000 lippua, 2013 vain 20 000. Ei siirto Turkuun tuota eroa yksin selitä, kyllä siinä oli selkeästi keikat liian lähekkäin.
Oslon keikathan myivät nopeasti loppuun, mutta veikkaanpa, että promoottori ei halunnut ottaa riskiä kolmannesta keikasta. Edellisenä kesänä oli kuitenkin ollut 3 keikkaa. Tanska taas oli eri tilanteessa ja siksi sinne tulikin kesällä kaksi keikkaa edellisen vuoden yhden sijaan. Ne myivätkin hyvin, mutta silti sinne ei tullut 3. keikkaa (LN varmasti tarkkaili jonotuslistan tilannetta). Jos nyt tulisi kolmas peräkkäinen keikkakesä, aika monessa maassa kyllä pohdittaisiin, mitä tehdä (jos keikka->missä kaupungissa): Ranskassa, Sveitsissä, Itävallassa, Tanskassa ja varmaan Suomessakin.