Sivu 21/39

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 26.03.2013 22:23
Kirjoittaja KaSTown
rane kirjoitti:
pesku kirjoitti:
teromk kirjoitti:Lueskelin tässä samalla ketjua vähän taakseppäin, kun en ole 'valvonut'. Ettei vaan osa jengistä ole lähdössä nyt pikkasen epärealistisin odotuksin kiertueelle. Voipi tulla kylmää kyytiä ja pahoja pettymyksiä.
Tuota olen itsekin miettinyt.

Kannattaisi ehkä Turkuunkin enemmänkin lähteä luomaan mahdollisimman tiivistä ja vallatonta tunnelmaa ja hyvää keikkaa kuin lähteä kädet puuskassa odottomaan mahdottoman pitkää ja verrattoman monipolvista moponkarkailukeikkaa. Tunnelman myötä saatetaan saada ihmeitäkin aikaan. Ausseissakin on lavalla ollut monenlaista menoa, joka ei settilistoista näy.
joo, ja pitää muistaa että me jotka settilista-valvojaisissa spekuloidaan ja keskustellaan ja jopa valitetaan niitä näitä, ei kuitenkaan olla kovin edustava otos edes perus-fanista. Se mitä settilista feedista "kokee" on ihan murto-osa mitä sitten itse keikan aikana. Ja veikkaa että aika moni meistä usealla keikalla käyneistä(kin) herkistyy kun eka tahti isketään eetteriin HK Arenassa. Ajatelkaa nyt, tupla-sisähalli-keikka Suomessa !!! En ainakaan itse silloin on spot mieti settilista-statistiikaa vaan silloin mennään tunteella. Jälkikäteen sitten voi Turun keikkojakin arvioida ja analysoida. Eli no hätä, ei katsi pelätä - mä en ainkaan tule pettymään.
Ei todellaan olla perusfaneja. Sehän on ihan selvää. Ja eihän näiden valvojaisten perusteella voi kommentoida muuta kuin settilistaa. Kaikki muu on meiltä näkymättömissä. Kyllä omalla kohdalla kuitenkin voin sanoa, että on olemassa biisejä, jotka eivät herkistä meikäläistä. Lähinnä WCOOO ja WB. Niitä on kuultu liika niiden laatuun nähden. The Risinginkin saa meikäläisen helpommin hiljaiseksi, se biisi on kuitenkin hyvä. Mä itse en anna hirveästi painoa sille, että ollaan Suomessa. Sitä jo viime kesänä stadionkonsertin jälkeen valitin, kun kaikki arvosteluun vaikutti se, että olla Suomessa. Kyllä areenan/stadionin kelpoisuus keikkakäyttöön vaikuttaa keikan arviointiin ja tietysti logistiset asiat (jonotus jne), mutta ihan sama missä maassa ollaan.

Turun keikkojakin kun jälkikäteen analysoidaan ja arvostellaan, koko Suomi-aspekti pitää jättää pois. Se vääristää keikan arvostelua/analysointia.

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 26.03.2013 22:26
Kirjoittaja KaSTown
JaSu kirjoitti:Oisko parempi, että settilista olisi staattinen? Katselin sattumalta Iron Maidenin viime kesän settilistaa eikä siellä tainnut olla yhtään biisimuutosta kymmeneen keikkaan. Itsekään ei nyt oikein pystynyt siihen vaikuttamaan, että olisi saanut liput myös tiistaille 7.5. , kun ne menivät 10 minuutissa jonotuksesta huolimatta. Kyllä ihminen sitten on turhamainen, jos se sitten v**uttaa, että sillä toisella keikalle tuli ne lempparit. Eikö itekin vois olla iloinen, että ylipäätään on todistamassa Brucen sisähallikeikkaa Suomessa. Ja vielä omassa hallissa, jossa on vietetty monia hienoja (ja huonoja) hetkiä muun toiminnan parissa. Näitä kun ei enää koskaan tule, ja on täydellinen ihme, että nämäkin saatiin.

Vaikka tiedän, että ottaa päähän jos esim. the River tulee tiistaina ja keskiviikkona ei.
No eikai nyt kukaan sellaista virhettä tee, että menee tuplakeikalla vain toiselle? Se on jo paha ongelma.

Olikos se Luckyman63 vai kuka, joka oli Pariisissa viime vuonna keikalla #1, muttei keikalla #2.

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 26.03.2013 23:20
Kirjoittaja rane
KaSTown kirjoitti: Mä itse en anna hirveästi painoa sille, että ollaan Suomessa.
no kun sitä ekaa Suomen Bruce keikkaa odotin 23v, niin kyllä ainakin meikäläinen jokaiselle Suomenkeikalle pistää painoa. Ja paljon.
KaSTown kirjoitti: Sitä jo viime kesänä stadionkonsertin jälkeen valitin, kun kaikki arvosteluun vaikutti se, että olla Suomessa. .....kun jälkikäteen analysoidaan ja arvostellaan, koko Suomi-aspekti pitää jättää pois. Se vääristää keikan arvostelua/analysointia.
No kyllä se Suomen keikka Stadikalla 2012 oli vaan yksinkertaisesti ainutlaatuinen, ei siinä mitään kotiinpäinvetoa tarvinnut. Mulla ja monella muulla oli alla uskomaton G-pori#2 ja Paris#2 ja silti Helsinki meni heittämällä edelle (sinänsä keikkojen paremmuusjärjestykseen laittaminen on toki myös henk.koht. fiilinkikysymys aina, ja mulla jo lähtökohtaisesti on fiilinki korkealla kotomaan keikoissa, eli sillä lailla toki "vääristää"....)

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 26.03.2013 23:58
Kirjoittaja MKN
KaSTown kirjoitti: No eikai nyt kukaan sellaista virhettä tee, että menee tuplakeikalla vain toiselle? Se on jo paha ongelma.

Olikos se Luckyman63 vai kuka, joka oli Pariisissa viime vuonna keikalla #1, muttei keikalla #2.
Täältä nousee käsi.

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 0:01
Kirjoittaja Taapsa
JaSu:lle, tervetuloa foorumille!
Näitä asioita on puitu vuodesta 2007 lähtien kun tämä foorumi lähti kunnolla käyntiin, ja sieltä arkistoista olisi löytyneet jo nämäkin monta kertaa puidut asiat, joista ei enää ole mitään bittikasaa koska se "ensimmäinen, ainoa,tuttu ja paras foorumi", kaatui vähän ennen joulua 2012, ja nyt tässä tepastellaan näitä uusia askeleita eteenpäin tällä entistä ehommalla pohjalla. Mutta tämäkin keskustelu kiteytyy aika pieneen juttuun.
Meillä on vain etuoikeus saada seurattavaksemme tuollainen artisti, joka ei ole kuin muut, eli settilista vaihtuu joka ilta.
Me ollaan totuttu liian hyvään ja se tarvisi saada pois meistä, ettei mikään riitä. Bruce on opettanut meidät liian hyvään settilistoillaan. Ja me vaaditaan sitä huumetta,harvinaisuuksia nenät valkoisena. Tää on taas ns. Kiertueen alkua, ja mun mielestä kovaa pöhinää että Somethingiä,Adamia ja High Hopesia ampuu jo Seegerin PMMMDnin kanssa käsikynkässä näin varhaisissa jutuissa, uskon täysin että petäjät paukkuu kovaa kun karavaani kulkee settilistojen ihmettelyn osalta.

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 7:01
Kirjoittaja heikki o
MKN kirjoitti:
KaSTown kirjoitti: No eikai nyt kukaan sellaista virhettä tee, että menee tuplakeikalla vain toiselle? Se on jo paha ongelma.

Olikos se Luckyman63 vai kuka, joka oli Pariisissa viime vuonna keikalla #1, muttei keikalla #2.
Täältä nousee käsi.
Otan osaa. Jos menee tuplakeikalle vain yhdelle, niin nimeomaanhan sille toiselle pitää mennä :D

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 8:40
Kirjoittaja Thunder75
Taapsa kirjoitti:JaSu:lle, tervetuloa foorumille!
Näitä asioita on puitu vuodesta 2007 lähtien kun tämä foorumi lähti kunnolla käyntiin, ja sieltä arkistoista olisi löytyneet jo nämäkin monta kertaa puidut asiat, joista ei enää ole mitään bittikasaa koska se "ensimmäinen, ainoa,tuttu ja paras foorumi", kaatui vähän ennen joulua 2012, ja nyt tässä tepastellaan näitä uusia askeleita eteenpäin tällä entistä ehommalla pohjalla. Mutta tämäkin keskustelu kiteytyy aika pieneen juttuun.
Meillä on vain etuoikeus saada seurattavaksemme tuollainen artisti, joka ei ole kuin muut, eli settilista vaihtuu joka ilta.
Me ollaan totuttu liian hyvään ja se tarvisi saada pois meistä, ettei mikään riitä. Bruce on opettanut meidät liian hyvään settilistoillaan. Ja me vaaditaan sitä huumetta,harvinaisuuksia nenät valkoisena. Tää on taas ns. Kiertueen alkua, ja mun mielestä kovaa pöhinää että Somethingiä,Adamia ja High Hopesia ampuu jo Seegerin PMMMDnin kanssa käsikynkässä näin varhaisissa jutuissa, uskon täysin että petäjät paukkuu kovaa kun karavaani kulkee settilistojen ihmettelyn osalta.
Erittäin hyvin sanottu siellä perällä. Ehkä tässä on meikällekin jonkinlainen vauhtisokeus iskenyt päälle kun jotenkin jo nyt alkaa miettimään Turun keikkoja ja sitä miten ne tulee olemaan suhteessa viime kesän Helsinkiin. Mulle on tässä tärkeätä se että on 1. tuplakeikka ja 2. sisähallissa. Tulen varmasti kuulemaan (niin kuin useat meistä) uusia biisejä näillä keikoilla ja siitä olen jo nyt innostunut.

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 8:58
Kirjoittaja Jenni
heikki o kirjoitti:
MKN kirjoitti:
KaSTown kirjoitti: No eikai nyt kukaan sellaista virhettä tee, että menee tuplakeikalla vain toiselle? Se on jo paha ongelma.

Olikos se Luckyman63 vai kuka, joka oli Pariisissa viime vuonna keikalla #1, muttei keikalla #2.
Täältä nousee käsi.
Otan osaa. Jos menee tuplakeikalle vain yhdelle, niin nimeomaanhan sille toiselle pitää mennä :D
Huuh, kauhistuttava ajatus, jos oisin typeryyttäni valinnut Göteborg1.n viime kesänä :o ! ONNEKSI sokeakin kana löytää joskus jyvän, ja tajusin valita oikein. Tietty jos ei ole valinnan mahdollisuutta, niin on eri juttu. Ykköskeikka on kumminkin aina miljardi kertaa parempi vaihtoehto kuin ei keikkaa ollenkaan =).

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 9:19
Kirjoittaja Luckyman63
heikki o kirjoitti:
MKN kirjoitti:
KaSTown kirjoitti: No eikai nyt kukaan sellaista virhettä tee, että menee tuplakeikalla vain toiselle? Se on jo paha ongelma.

Olikos se Luckyman63 vai kuka, joka oli Pariisissa viime vuonna keikalla #1, muttei keikalla #2.
Täältä nousee käsi.
Otan osaa. Jos menee tuplakeikalle vain yhdelle, niin nimeomaanhan sille toiselle pitää mennä :D
Otan osaa myös ja oikaisen heti omalta osaltani etten missään tapauksessa jättäisi tuplakeikkoja väliin varsinkin kun se jälkimmäinen oli aivan mahtava :lol:

Re: 24. ja 26.-27.03.2013 Rod Laver Arena. Melbourne, Austra

Lähetetty: 27.03.2013 9:21
Kirjoittaja KaSTown
Thunder75 kirjoitti:
Taapsa kirjoitti: ...
Meillä on vain etuoikeus saada seurattavaksemme tuollainen artisti, joka ei ole kuin muut, eli settilista vaihtuu joka ilta.
Me ollaan totuttu liian hyvään ja se tarvisi saada pois meistä, ettei mikään riitä. Bruce on opettanut meidät liian hyvään settilistoillaan. Ja me vaaditaan sitä huumetta,harvinaisuuksia nenät valkoisena. Tää on taas ns. Kiertueen alkua, ja mun mielestä kovaa pöhinää että Somethingiä,Adamia ja High Hopesia ampuu jo Seegerin PMMMDnin kanssa käsikynkässä näin varhaisissa jutuissa, uskon täysin että petäjät paukkuu kovaa kun karavaani kulkee settilistojen ihmettelyn osalta.
---
Mulle on tässä tärkeätä se että on 1. tuplakeikka ja 2. sisähallissa. Tulen varmasti kuulemaan (niin kuin useat meistä) uusia biisejä näillä keikoilla ja siitä olen jo nyt innostunut.
Ehdottomasti samaa mieltä. Tärkeintä ovat juuri 1. tuplakeikka ja 2. sisähallikeikka! Komppaan 100%sti.