Sivu 1/9

Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 16:48
Kirjoittaja Bowmore
Nonni!
Etkosuunnittelu lähenee loppusuoraa. Koska aikataulu on tällä lailla hankala, aloitamme etkot jo klo 12, mutta meillä on amerikkalainen brunssipuhvetti, joten tuloajalla ei ole niin väliä. Paikkana on Töölön Sävel, jossa isäntämme Ari, joka ennen vastasi Hakaniemen Sävelen herkullisista hampurilaisista, loihtii meille ameriikanherkkua, mm. coleslaw-salaattia, paahtopaistia, villisikahodareita, bageleita, juustoja, pastramia, chili sin carnea vegeille jne, jne ja jälkiruuaksi vielä lime-juustokakkua.
Vietämme alkuiltapäivän kapakan yksityistilassa, jossa voimme kokovartalomässäilyn lomassa katsella vaikkapa sinireiskaa Helsingin legendaarisen pitkältä keikalta, tavata uusia ja vanhoja naamoja ja vaihdella leppoisasti paikkoja, koska puhvetissa ollaan. Ruokaisan etujälkipääruuan hinnaksi muodostuu 32 euroa per nuppi, mikä onnistui myös viime vuonna. Viisasten juomaketjulaisia innostanee ajatus siitä, että koko tilaisuus toimii omat pullot mukaan –periaatteella. Eli kukin tuo mukanaan alkuiltapäivän pohjaksi haluamansa juomat. Juhlatilassa on jääkaapit tätä varten. Jos joku tulee lentokoneella, ja juomien roudaaminen käy vaikeaksi, Bow kyllä auttaa ja käy alan liikkeissä puolestanne.
Paikka on siis Töölön Sävel osoitteessa Runeberginkatu 40. Ymmärrän, että tämä voi aiheuttaa logistisia ongelmia kauempaa tuleville, mutta laukuthan voi heittää menomatkalla ennen neljää Paasihotelliin, jos ei ennen kahtatoista ehdi. Sporat kulkevat ja neljän hengen taksireissut eivät per nuppi pahaa tee.
Mahdolliset erikoisruokavaliot ja/tai vegeys olisi hyvä mainita mahdollisimman ajoissa, jotta saadaan ne Arin kanssa hoidettua. Ilmoittautumiset 12.9.2014 mennessä alla olevalle listalle. 40 ekaa mahtuu mukaan.

1. Bow
2. LauraB

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 16:54
Kirjoittaja Liisa S
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 17:04
Kirjoittaja heikki o
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 18:59
Kirjoittaja teromk
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)

Keittääkö Ari brunssille kahvit vai pitääkö tuoda termarissa?

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 19:41
Kirjoittaja Aku
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 19:44
Kirjoittaja Kartsa
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku
8. Kartsa

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 20:08
Kirjoittaja Laukku
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku
8. Kartsa
9. Laukku ( klo 13=>)

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 20:16
Kirjoittaja rane
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku
8. Kartsa
9. Laukku ( klo 13=>)
10. Rane

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 20:40
Kirjoittaja rosie_77
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku
8. Kartsa
9. Laukku ( klo 13=>)
10. Rane
11. rosie_77

Re: Bruce 60+5 Etkot

Lähetetty: 19.08.2014 21:33
Kirjoittaja kekko
1. Bow
2. LauraB
3. Liisa S
4. heikki o
5. teromk (klo 13->)
6. paivikmk (klo 13->)
7. Aku
8. Kartsa
9. Laukku ( klo 13=>)
10. Rane
11. rosie_77
12. kekko (klo 13 ->)
13. Annika (klo 13->)