Tunnel Of Love - paras biisi

Kaikki Brucen julkaisut, sekä levytykset että DVD:t

Mielestäni levyn paras biisi on :

Ain't Got You
0
Ei ääniä
Tougher Than The Rest
42
41%
All That Heaven Will Allow
4
4%
Spare Parts
8
8%
Cautious Man
1
1%
Walk Like A Man
10
10%
Tunnel Of Love
5
5%
Two Faces
2
2%
Brilliant Disguise
23
23%
One Step Up
6
6%
When You're Alone
0
Ei ääniä
Valentine's Day
1
1%
 
Ääniä yhteensä: 102

Avatar
tsmalmbe
Lucky Man
Viestit: 258
Liittynyt: 11.01.2013 11:39
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja tsmalmbe »

Vaikein äänestys. Two Faces tänään, cautious man ja walk like a man joku toinen päivä. Tiugher, brilliant ja muut "isot biisit" säväyttää tässä vähemmän. Osuvaa lyriikkaa, osuu hyvin/pahasti/rumasti. Ikävä levy. Vihaan sitä. Rakastan sitä. Mahtavaa.
Avatar
Kartsa
Street Poet
Viestit: 1079
Liittynyt: 10.01.2013 17:12

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Kartsa »

Kuulokuvia ja kuuntelun herättämiä ajatuksia

Tunnel of Love on tämänkertaisilla kuunteluilla sekoittunut kesän ääniin, pääskysten kirkunaan ja huvipuistosta kantautuviin riemun- tai kauhunkiljahduksiin.

Erään työpäivän iltana, kotimatkalla, päässäni kertautuu yhä uudestaan kosketinsoitinkuvio, jossa on 80-lukua ja hieman Walk of Lifea, mutten muista mistä se on tarttunut. Siinä on kuitenkin sellaista haikeutta, etteivät nuo koskettimet sopisi hassun tv-ohjelman taustalle, kun jalkapalloilijat törmäilevät toisiinsa tai urheilijat kompuroivat. Kotona levyä kuunnellessa huomaan, että päässä soinut kappale on Two Faces.

Huvipuiston, tanssipaikkojen ja rannan kuvastot kesänmakuisen musiikin kehyksenä ovat ulkoista lavastusta, jota vasten sisäiset maisemat näyttäytyvät paljaina, paljastettuina, joskus ristiriitaisina, monesti toiveikkaina ja aina silloin tällöin yksinäisinä.

Tunnel of Lovessa on paljon surumielisyyttä ja vakavuutta.

Spare Parts ja Cautious Man on kerrottu ulkopuolisen näkökulmasta, muut yksikön ensimmäisessä persoonassa. Minä-muoto voi saada kuvitellunkin kuulostamaan dokumentilta. Tarinat ovat todentuntuisia ja tutun oloisia. Vaikka Tunnel of Love olisikin enemmän näytelmää kuin päiväkirjaa, lauluissa on Brucen henkilökohtaista historiaakin, kuten esimerkiksi Walk Like a Man -kappaleessa.

Well so much has happened to me
That I don't understand
All I can think of is being five years old following behind you at the beach
Tracing your footprints in the sand
Trying to walk like a man

By Our Lady Of The Roses
We lived in the shadow of the elms
I remember ma draggin' me and my sister up the street to the church
Whenever she heard those wedding bells

Kuinka hyvin voi tuntea toisen ihmisen tai, mikä vielä kauhistuttavampaa, itsensä? Mitä Janey ajattelee pienestä pojastaan tai mitä Billy vaimostaan? Tällaisten kertomusten valossa ei ihmisen hyvyyttä tai omantunnon mukaan elämistä voi pitää itsestäänselvyyksinä.

Tunnel of Love on aikuistumisen kuvausta. Henkilöiden on pärjättävä omillaan.

Levy pursuaa parisuhteen eri vaiheisiin liittyviä tunnelmia, joihin on helppo samastua. Yhtäkkiä kuulija voi huomata ajattelevansa yksiä jos toisiakin kohtaamisia, sitä miten jännittävältä kaikki tuntuu alussa. Se epävarmuuden, toiveikkuuden, rakkauden ja pelon yhdistelmä kipinöi nimibiisissä. Ihan kaikki on mahdollista, kun vaunu nytkähtää liikkeelle.

Tunnel of Love - biisi biisiltä

Ain't Got You. Muistan syksyisen aamun koulun käytävällä, kun luokkakaveri ojensi minulle kuulokkeet ja kasetilta kuului tutunkuuloinen lauluääni. Musiikki kuulosti yhtä karulta kuin Nebraskalla. Odotahan vähän, kaveri sanoi.

Itsenäisenäkin kappaleena toimiva Ain't Got You on albumin mittakaavassa johdanto, alkusoitto. Se on kuin lämmittelykierros, joka korostaa seuraavan, sähköisemmän kappaleen alkua.

Kertoja toteaa, ettei rahalla saa kaikkea, ja levyn teema alkaa avautua. Näillä lauluilla etsitään, halutaan ja ikävöidään rakkautta, rakastettua ja onnellisuutta.

Well I got all the riches baby any man ever knew
But the only thing I ain't got honey I ain't got you

Tougher Than the Rest. Kertoja on valmis melkein mihin vain saavuttaakseen halunsa kohteen.

The road is dark
and it's a thin thin line
But I want you to know I'll walk it for you any time

Asetelma on tuttu esimerkiksi Candy's Roomista (to get to Candy's room you gotta walk the darkness of Candy's hall) tai Drive All Nightista (I swear I'll drive all night just to buy you some shoes).

Toisen biisin soidessa nebraskamainen ensivaikutelma hälvenee, mutta kuulokuvassa on jotain erilaista verrattuna Born in the U.S.A.:n tai Live 1975-85:n esityksiin. Mitä on tapahtunut?

Ain't Got Youn synnyttämässä vaikutelmassa oikeaa oli fiilis Brucesta taas pienessä huoneessa keskittymässä ja kertomassa tarinoitaan. Tälläkin levyllä soittaa yhden miehen bändi, soittimia vaan on enemmän ja äänitystekniikka on edistyneempää. Syntetisaattori ja rumpukone ovat nyt yhtä tärkeitä työvälineitä kuin kitara ja huuliharppu. Brucea täydentävät siellä täällä E Street Bandin muusikot, mutta heille annetut roolit ovat vähäisiä ja harvassa. Saksofonia ei kuulla yhdelläkään Tunnel of Loven biisillä.

Tougherilla omat pintasilauksensa pääsevät tekemään Max lyömäsoittimilla ja Danny koskettimilla. Brucen laulun ja kosketinsoundin kaiut kietoutuvat kauniisti yhteen. Esitys huokuu nimensä veroista voimaa. Konserteissa se on mahtava niin soolona kuin bändinkin kanssa.

All That Heaven Will Allow. Max on rummuissa ja kaiken muun soittaa Bruce. Teksti on täynnä treffien odotuksen onnea. 'Cause I got something on my mind / that sets me straight and walkin' proud / And I want all the time / all that heaven will allow. Komppi on kupliva, vaivattoman kuuloinen, ja biisin mittakaava on sellainen, että voi kuvitella päähenkilön, joka katua kulkiessaan napsuttelee rytmit sormillaan ja hyräilee matkallaan tanssipaikkaan.

Spare Parts. Väkevä, raaka, energinen esitys. Kuulija riemuitsee Janeyn puolesta, kun tämä löytää voimaa jatkaa eteenpäin ja vaihtaa pettymyksestä muistuttavat avioliiton symbolit selväksi rahaksi.

As he lay sleeping in her bed Janey took a look around at everything
Went to a drawer in her bureau and got out her old engagement ring
Took out her wedding dress tied that ring up in its sash
Went straight down to the pawn shop man and walked out with some good cold cash

Sähkökitara pukee tunteet ääniksi, tuska poltetaan pois. Levyn ainoa raita, jolla Garry soittaa bassoa. Äänimaailma ei kuulosta niin koneelliselta kuin levyn muilla nopeilla raidoilla.

Cautious Man. Ain't Got Youn tapaan kappale, jolla soololevy myös kuulostaa soololevyltä. Niukat taustat luovat peittelemättömän vaikutelman. Cautiousilla on yhteistä myös Valentine's Dayn kanssa: molemmissa stooreissa päähenkilö herää keskellä yötä. Tästä kertomustyypistä on aiemmin puhuttu Nebraskan My Father's Housen ja Born in the U.S.A.:n Downbound Trainin yhteydessä.

Billy havahtuu painajaisesta huutaen vaimonsa nimeä. Toinen vain nukkuu sikeästi. Billy lähtee ulos ja harppoo tienvarteen ihan kuin siellä olisi vastaus johonkin mikä häntä kalvaa. Hän ei osaa selittää miksi tuntee itsensä kylmäksi. Avainsanat, rakkaus ja pelko, on tatuoitu hänen rystysiinsä: On his right hand Billy tattooed the word love and on his left hand was the word fear / And in which hand he held his fate was never clear.

Walk Like a Man. Brucen isälleen ja äidilleen osoittamat säkeistöt ovat koskettavia. Ne ovat kuin kirjeitä kotiin tai juhlapuheita, jollaisten pitäjänä Bruce on mestarillinen. Laulu ei kuitenkaan ole kiiltokuva, vaan siinä on varjonsa: Well would they ever look so happy again / The handsome groom and his bride. Tämänkaltaiset kysymykset rinnastettiin tuoreeltaan laulajan omaan avioliittoon. Carlinin Bruce-kirjan mukaan tuottaja Chuck Plotkin, joka kutsuttiin kuuntelemaan levyn varhaista versiota (jolle myöhemmin lisättiin E Streetereiden osuuksia), ajatteli että tuo poika on pulassa.

Max on mukana tälläkin, albumin A-puolen päättävällä raidalla. Hänen suorituksensa kelpasivat kahdeksaan kappaleeseen siinä missä muiden E-katulaisten maininnat jäävät yhdestä kolmeen. Tikittävän rytmin ja ujeltavien koskettimien yhdistelmä on levylle tunnusomainen.

Tunnel of Love. Nils soittaa soolokitaraa ja Roy syntetisattoria. Maxille on merkitty lyömäsoittimet ja Brucelle itselleen erikoismaininta äänitehosteista. Patti laulaa ja taustalle tunnelmaa antavat myös vuoristoradasta kantautuvat äänet, jotka korostavat lyriikan vertauskuvallisuutta mutta myös tuovat kuuluviin huvipuiston treffipaikkana.

Man meets woman and they fall in love
But the house is haunted and the ride gets rough
And you've got to learn to live with what you can't rise above if you want to ride on down in through this tunnel of love

Two Faces. Päähenkilön mielialat heittelevät ja hän tuntee itsensä kahdeksi eri henkilöksi, jotka kamppailevat keskenään.

At night I get down on my knees and pray
Our love will make that other man go away
But he'll never say goodbye
Two faces have I

Niin Two Facesissä kuin sitä seuraavassa Brilliant Disguisessakin kertoja valvoo yöllä ja pohtii elämäänsä. Max on taas rummuissa ja muusta huolehtii Bruce. Nimibiisin runsauden jälkeen Two Faces tuntuu ehjemmältä ja tiiviimmältä. Aiemmin mainittu tarttuva kosketinkuvio kappaleen lopussa on kuin sirkus- tai karusellimusiikkia mutta siinä on haikea sivumaku.

Brilliant Disguise. Max, Danny ja Roy soittavat osuutensa. Tavaramerkinomainen tikittävä rytmi ja koskettimien kuulaus täydentyvät pianolla. Kertojan sanat ovat täynnä epäluuloa, epävarmuutta ja epäluottamusta. Sellaisia vihollisia vastaan tarvitaan paljon tahtoa. Tulee mieleen eräissä häissä kuulemani sulhasen isän pitämä puhe: hän ei onnitellut, vaan toivotti onnea matkaan.

I saw you last night
out on the edge of town
I wanna read your mind
To know just what I've got in this new thing I've found
So tell me what I see
when I look in your eyes
Is that you baby
or just a brilliant disguise

Bruce kertoo Songs-kirjassaan kuinka Tunnel of Loven lauluissa jatkuu Stolen Carin päähenkilön kamppailu (I ride by night and I travel in fear / That in this darkness I will disappear). Päälle päin hyvältä näyttävässä elämässä on varjonsa. Mikään ei välttämättä ole vain sitä miltä näyttää. Brilliant Disguisen viimeisillä riveillä on Stolen Carin synkkyyttä: Tonight our bed is cold / I'm lost in the darkness of our love / God have mercy on the man / Who doubts what he's sure of.

One Step Up. Pattin laulu on tämän kappaleen ainoa Brucea täydentävä suoritus. Taustat jatkavat levyn tyyliä ja albumikokonaisuus tuntuu yhtenäiseltä. Biisi on kovaa kyytiä kylmenevän parisuhteen kuvaus. Todellisuuden, käynnistymättömän auton ja kapakkaillan lohdunhaun kontrastiksi kappaleen loppuun on kirjoitettu onnelinen kuva: Last night I dreamed I held you in my arms / The music was never-ending / We danced as the evening sky faded to black / One step up and two steps back.

When You're Alone. Patti, Nils ja Clarence laulavat taustoja kappaleessa, jonka teksti ei tarjoa ilonaiheita. Johnnyn kipu voisi hälvetä, jos hän vain antaisi menneen mennä menojaan, päästäisi irti. Traaginen ja kovin inhimillinen sävy tulee siitä, kun toivo ei suostu kuolemaan: You'd forget all the bad and think only of all the laughs that we had / And you'd wanna come home. Tässä soittaa jälleen yhden miehen bändi. Huomio kiinnittyy bassokuvioihin ja koskettimiin; rytmi tikittää kevyesti taustalla.

Valentine's Day. Niukkataustainen, hidas päätösnumero. Alussa bassokuvio vangitsee huomion, mutta kosketinsoittimet valtaavat alaa vähitellen.

They say he travels fastest who travels alone
But tonight I miss my girl mister tonight I miss my home

Mikä ajaa miehen liikkeelle, mikä tekee levottomaksi? Ei se, jos unelmat eivät toteutuneetkaan. Ei puunlehtien kahina, ei öinen kuutamokaan. Baby it was you.

Päätöskappaleen teksti on vahva, sanottavaa on paljon ja toistuva, keinuva kosketinkuvio on kaikessa yksinkertaisuudessaan hypnoottinen. Brucen laulu viipyilee kauniisti rivien lopuissa ja siinä on kaikua, joka jää elämään yhdessä koskettimien kanssa.

Parhaan biisin valinta

Tunnel of Loven paikka levykokoelmassa on massiivisen Live 1975-85:n ja neljän biisin mittaisen Chimes of Freedomin välissä. Viimeksi mainitulla on live-versio Tougher Than the Restistä, ja sitä kuunnellessa voi arvuutella miltä Tunnel of Love kuulostaisi täysiverisenä bändilevynä.

Tougherin lisäksi olen aina pitänyt All That Heaven Will Allow-kappaleesta, jota olen joskus äänestänyt parhaaksikin. Siinä on nostattava, optimistinen tunnelma. Nimibiisi ja Brilliant Disguise ovat tarttuvia hittejä. Valentine's Dayn teksti on tuntunut näillä tämänkertaisilla kuunteluilla kaikkein vaikuttavimmalta ja Spare Parts on mainittava sen muita kappaleita rosoisemman soundin takia.

Ääni tällä kertaa Spare Partsille.
And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car
Ramrod
Lucky Man
Viestit: 411
Liittynyt: 12.01.2013 0:55

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Ramrod »

Loistavaa tekstiä jälleen kerran. Kiitos Kartsa. Vasta joku viikko sitten kuuntelin tätä levyä ajatuksen kanssa, mutta tämä syväanalyysi pistää laittamaan levyn taas lautaselle,
Avatar
jjvirta
Mr. Collector
Viestit: 5372
Liittynyt: 09.01.2013 14:38

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja jjvirta »

En ole vielä ehtinyt lukea Kartsan analyysiä, mutta tuli juuri sopivasti, sillä tänäänhän juhlitaan
"25 years burning down the road" eli TOL-kiertue saapui Tukholmaan 2.7.1988 ja tällöin olin
ensimmäistä kertaa katsomassa Brucea livenä.
"I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray that some day
it may raise me above these Badlands"
Bowmore
Mr Tongue Twister
Viestit: 2990
Liittynyt: 11.01.2013 14:05
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Bowmore »

25 vuotta sitten! No johan. Hassua, muistan sen yhä kuin neljännesvuosisata sitten.
Bow vilkaisi nostalgisesti tuon illan settilistaa. Hieno ilta on sekin ollut, vaikka jäikin silloin huikean kahden keikan kokemuksella kakkoseksi. Ullevia vuodelta -85 ei voita mikään, tunnesyistä. Ekakerta on aina ekakerta - ja tämä oli sitä paitsi mieletön ekakerta.
PS. Kiitos, Kartsa.
Wanna change my clothes, my hair, my face
Avatar
Laukku
Downbound Train
Viestit: 1007
Liittynyt: 10.01.2013 15:56
Paikkakunta: Tampereen seutu

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Laukku »

Kiitos jälleen kerran Kartsa! Upeasti kirjoitettua tekstiä, ihan sanattotamaksi jää. Itselleni TOL:n hienous avautui vasta vuosia julkaisun jälkeen: piti ensin vanheta riittävästi.
Now mister the day the lottery I win I ain't ever gonna ride in no used car again.
Jenni
Gypsy Biker
Viestit: 878
Liittynyt: 11.01.2013 15:28

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Jenni »

Kiitos Kartsa sydämeenkäyvästä analyysistä. TOL on itselleni todella rakas levy, silmiä vähän hikoilutti lukiessa.
... we're gonna get to that place
where we really want to go
and we'll walk in the sun
ooke
Jack Of All Trades
Viestit: 172
Liittynyt: 11.01.2013 21:58

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja ooke »

Kartsalla on sana lapasessa - kiitos tästäkin syväluotauksesta. Monia ajatuksia tuossa oli samoja, joita itsekin tuntee, mutta en sanoiksi osaisi tuolla tavalla pukea. Paras biisi on omasta mielestä aina ollut tällä levyllä tuo SP.
Avatar
Dune
Downbound Train
Viestit: 1457
Liittynyt: 11.01.2013 11:35
Paikkakunta: sjk
Viesti:

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Dune »

Hienoa syvällistä tekstiä jälleen kerran Kartsalta.
MrDune
Avatar
Luckyman63
Downbound Train
Viestit: 1395
Liittynyt: 11.01.2013 11:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Tunnel Of Love - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Luckyman63 »

Kiitos Kartsa taas...omalla listalla TOL on ehdottomasti yksi parhaista Brucen levyistä.
You´ll never walk alone
Vastaa Viestiin