Letter to You 23.10.2020

Kaikki Brucen julkaisut, sekä levytykset että DVD:t
Avatar
THE Badlands Man
Police Of Rock 'n' Roll
Viestit: 4920
Liittynyt: 20.07.2013 14:48

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja THE Badlands Man »

Täältä pesee ja Linkoo :

-Eka keikka 8/5 1981 Stockholm ......Vika keikka 25/5 2016 Manchester ja viä EddyHate stadium
-Hantta - Tampereelta Nääs.
Rockaway
Born To Run
Viestit: 30
Liittynyt: 09.02.2013 17:04

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Rockaway »

Ajattelin nyt vihdoin kirjoittaa omat mietteeni albumista kokonaisuutena sekä biiseistä yksittäin.

Näin kokonaisuutena pidän Western Starsista sekä Wrecking Ballista paljon enemmän. Ehkä tämä High Hopesin kuitenkin ylittää. Letter to You on myös yllättävän pitkä levy, vaikka se tunnetusti äänitettiin vain viidessä päivässä ESBin kanssa. Itseasiassa se on Brucen pisin levy sitten The Risingin, mikä on valitettavasti myös miinus, sillä albumi ei minusta ihan kanna koko pituuttaan, ja se on vähän epätasainen. Pahimmillaan tekee mieli skipata jopa puolet levyn biiseistä. Mutta ne hyvät biisit myös ovat tosi hyviä, ja ylipäätään olen onnellinen, että Bruce sai ainakin vielä yhden levyn tehtyä ESBin kanssa, vaikka tämä vähän hyvästijättö-levyltä tuntuukin... Mixi tosi hyvä, vaikka songwriting jää useimmiten kauas esim. Magicin tasosta.

Näin sivuhuomiona, WS on nostanut paljon asemaansa julkaisunsa jälkeen. Levy kolahti todella kovaa vasta 3. tai 4. kuuntelun jälkeen. Epäilen, että LTY:sta löytyy vastaavanlaista vetovoimaa, eikä siinä ehkä pidäkään olla, sillä WS on folk-levy, täynnä kerroksia ja hienoja tarinoita, kun taas LTY on rock-levy, ja sen pitäisikin iskeä heti ensimmäisellä kuuntelulla.

One Minute You're Here: Kuten muut ovat sanoneet, kuulostaa ihan D&D-lohkaisulta. Johtunee lähinnä Brucen äänestä, joka on kuin suoraan siltä levyltä. Vähän jopa epäilen, että osa lauluraidoista on äänitetty aikaisemmin, tämä mukaanlukien. Toivottavasti ei, ja Bruce vielä pystyy tällaiseen laulutyyliin, koska minä siitä pidän. Ei yhtään haittaisi uusi D&D-tyylinen levy, vaikka me WS juuri saatiinkin. Biisinä yksinkertainen, ihan kiva. Kuolema-tematiikka aloitetaan varhain, mikä on hyvä, mutta ei toimi aloituksena niin hyvin kuin vaikkapa Hitch Hikin'. 3/5

Letter to You: Tämä ei mulla vaan toimi. Musiikki unohdettavaa ja sanoitus aika rautalangasta väännetty. Brucen laulu tosi pakotettua ja jodlaus "you"issa vaan ärsyttää. Samoin ärsyttää, että soolo vain seuraa perusmelodiaa. Biisin kuviot vaan jotenkin kovin tutut ja moneen kertaan kuullut. 1.5/5

Burnin' Train: Tämä on yksi levyn neljästä lempikappaleestani. Kun tätä kuuntelee, tekee mieli painaa kaasua autossa ihan liian paljon ja juosta juoksumatolla kovempaa. Kova meno, toimii juuri niin kuin pitää. Kitarasoolo valitettavan epätarkka, mutta ehkä tässä yritys on niin kovaa, että se sallitaan. 4/5

Janey Needs a Shooter: Näistä uusvanhoista kappaleista jo valitin aiemmin, enkä edelleenkään pysty niitä kuuntelemaan alusta loppuun ilman että tekisi mieli skipata seuraavaan biisiin. Sanoitukset hauskat, kurioseettimaiset, ja on selvää, että biisi on rakennettu niiden ympärille myös kestoltaan, mikä on ikävää, sillä musiikki ei kanna kappaleen pituutta ja alkaa toistamaan itseään. Mutta opimmehan ainakin, että Bruce tekee Tracks 2:sta, sillä sieltä hän nämä kaivoi. 2.5/5

Last Man Standing: Vähän surulliset sanat, Bruce on varmaan aika suoraan inspiroitunut tässä Castillesin viimeisen bänditoverin kuolemasta. Ehkä paremman biisin olisi voinut rakentaa näihin sanoihin. 2.5/5

The Power of Prayer: Tästä en tykännyt yhtään, kun ekan kerran kuuntelin, mutta sittemmin nostanut vähän sijoitustaan. Sanat vähän epäselvät, että mistä tässä nyt oikein kerrotaan. Mutta pianointro toimii ja musiikillisesti aika kelpo veto. Saatiin saksofonia mukaan ja Brucekin laulaa hyvin. 3/5

House of a Thousand Guitars: Tämän biisin suurin ongelma on se, että se seuraa kahta hyvin samanlaista biisiä, missä kertosäkeissä lähinnä toistetaan biisin nimeä useaan kertaan. Kaunis pianointro tässäkin, mutta soolot taas seuraavat vain melodiaa. 2.5/5

Rainmaker: Noni, nyt päästään taas asiaan. Monet foorumilla tykkäävät uusvanhoista epookeista ja eivät tykkää tästä, ja minä olen molemmissa ihan päinvastaista mieltä. Tämähän iskee ihan helvetin hyvin! Vähän erottuu joukosta, lieneekö kappale vanhempaa perua, mutta kun kolme viimeistä biisiä vaikuttivat kaikki niin samanlaisilta, niin mielelläni otan pientä vaihtelua mukaan. Rakastan miten Bruce venyttää ärriään kertosäkeessä: RAINMAKERRRRRR! Tämä tekisi mieli kuulla livenä. Levyn parhaat sanoitukset, täynnä hienoja vertauskuvia käärmeöljykauppiaista, mutta löytyy myös ymmärrystä heidän uhrejaan kohtaan. Tässäkin Bruce laulaa tosi hyvin, jopa niin hyvin, että laulu kuulostaa nuoremmalta vuosikerralta. Epäilisin, että lauluraita on peräisin Wrecking Ball-sessioista, ehkä koko biisikin. Jos näin on, niin en tiedä, miksi ei koskaan päätynyt sille levylle, sillä tämä on täyttä timanttia. 5/5

If I Was a Priest: Tämä näistä uusvanhoista ehkä toimii parhaiten. Tämän jopa jaksan kuunnella useimmiten loppuun ja Bruce, vaikka kuulostaakin isoisältä laulaessaan, rytmittelee ihan kivasti vanhoja riimejään. Kertosäekin ihan toimiva. 3/5

Ghosts: Tämä iski singlenä tosi hyvin ja toimii levylläkin ihan yhtä hyvin. Hyvät sanoitukset rock-hengestä minkä tuntee bändissä soittaessaan. Max soittaa tosi hyvin, rumpuintrosta tykkään. Kitarat mixattu hyvin, tekee mieli soittaa mukana. Pursuaa hyvää rock-asennetta. Kertosäe tosi hyvä, tämänkin haluaisin kuulla livenä ja laulaa mukana I'M A-LIVEEEE! Pikkasen ehkä keskivaiheilta ylipitkä, häiritsi aluksi kun menee kolmanteen säkeistöön ja pre-chorukseen ennen kuin päästään bridgeen ja kertsiin, mutta nykyään toimii näinkin ihan hyvin. Erityishuomiona tykkään, miten hellästi Bruce laulaa sanan "fretboard" bridgessä. Lisää saksofoniakin, vaikka mixattu turhan alas. Silti, levyn kohokohtia. 5/5

Song for Orphans: Tämä biisi on levyllä ikävästi kahden lempibiisini välissä. Aika unohdettava viisu, ylipitkä. Tekee mieli skippaa, tempo tuntuu jotenkin tosi hitaalta, kuin kilpikonnalla ratsastaisin. Ehkä biisiä piti hidastaa, että Bruce ehtii laulaa monimutkaiset riiminsä. Mutta muuten samat heikkoudet ja vahvuudet kuin kahdessa aiemmassakin uusvanhassa. 2.5/5

I'll See You in My Dreams: Tässä biisissä olen itkenyt ehkä useammin kuin kehtaan myöntää. Konseptina kuolleen läheisen näkeminen unissa vain iskee tunteisiini, näin ihmisenä joka pelkää omien rakkaittensa kuolemaa aika paljonkin. Pidän siitä, miten lause "I'll see you in my dreams" ei viittaa pelkästään siihen, että miten kuolleet rakkaat ovat läsnä sitten unissa, vaan miten kertoja myös ikään kuin odottaa, että pääsee näkemään heidät siellä unimaailmassaan sitten vielä viimeisen kerran, tai miksei vaikka joka yö. Että vaikka edesmenneet ovat poissa, heidän jälkensä ei silti katoa meistä. Tämä on minulle henkilökohtaisesti tosi lohdullinen ajatus.
Todella kaunis goodbye-laulu, mutta iskee aika erilaisella tavalla kuin muut vastaavat, kuten The Last Carnival tai The Wall, kun ei ole surullinen balladi, vaan ikäänkuin tämän kuolleen ihmisen juhlistus. Soolot toimivat, kaikilla soitto tosi terävää. Juuri sopivan pituinen, että jaksan soittaa uudestaan viisi kertaa peräjälkeen. Tykkään tehokeinona, miten biisin nimi lauletaan kolmesti vikassa kertsissä ja aloitetaan alusta ennen kuin edellinen kerta ehtii loppua. Biisin ja koko levyn paras hetki aivan lopussa kun Bruce yksin laulaa "and I'll see you in my dreams" ja erityispisteet etenkin siitä miten herkästi ja kauniisti laulaa sanan "my" tuossa kohdin. Ehdottomasti 5/5.

Kaikenkaikkiaan minulle jäävät kuunteluun Burnin' Train, Rainmaker, Ghosts ja I'll See You in My Dreams. Vaikka pidän Western Starsista ehkä enemmän, olen kiitollinen, että tämä levy saatiin ilmoille, juurikin noiden neljän mainitsemani biisin takia. Kokonaisuutena levy saa 3.5/5. Vaikka jäisikin koko Brucen uran viimeiseksi levyksi (toivottavasti ei jää!), niin hän laulamassa yksin kuuntelijoilleen, kuinka näemme taas unissa olisi merkittävän hieno tapa lopettaa suhde artistin ja tämän kuuntelijoiden kesken. Kiitos tästä.
Jukka K
Jack Of All Trades
Viestit: 211
Liittynyt: 12.01.2013 11:09
Paikkakunta: Helsinki

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Jukka K »

Hei,
olipa koskettava ja hyvin kirjoitettu analyysi levystä. Tuli ihan liikuttunut olo ja keikkoja ikävä tekstiä lukiessa.

Kiitos Rockaway!
Avatar
rane
Mr. BruusTone
Viestit: 2568
Liittynyt: 10.01.2013 0:19
Viesti:

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja rane »

jep, hyvä analyysi!
31.07.2012 - when Helsinki turned to Heavenski
500
Growin' Up
Viestit: 92
Liittynyt: 06.05.2013 20:18

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja 500 »

Onpa aika vierinyt, tästäkin levystä pitkälti toista vuotta. Tämähän oli jonkinmoinen grower mielestäni, mutta parin eka kuukauden jälkeen kuuntelu on jäänyt aivan satunnaisiin kertoihin. Nyt viikonloppuna kuuntelin taas tiiviisti sillä ajatuksella, josko albumista avautuisi jotain uutta tai kirkastuisiko mikä tässä alkoi tökkiä. Levyä pystyy sujuvasti kuuntelemaan, mutta ei siitä tahdo saada temaattista otetta.

Neljästä menetystä / kuolemaa käsittelevästä laulusta (One minute, Last man, Ghosts, Dreams) ensimmäinen tavoittaa sellaisen hiljaisen typertyneisyyden, joka menetyksiä usein seuraa. Riippumatta siitä montako läheistä menettää, joka kerta voi ihmetellä miten hän oli äsken täällä ja nyt poissa. Vastaavasti I'll see you in my dreams tavoittaa surun loppupään, jossa olo tuntuu taas turvalliselta eikä menetys enää satuta. Ghosts on biisinä helkkarin hyvä hoilotus siitä, miten muistoihin tiivistyy energiaa ja henkeä, jonka voi vapauttaa elämäniloksi tässä ja nyt. Nämä kolme kappaletta, eritoten albumin eka ja viimeinen, palvelevat tarkoitustaan jonkinlaisena suremisen trilogiana ja koskettavat. Periaatteessa Last man standingin fraasi "oon viimeinen ukko pystyssä" on samantapainen kuin "äsken tässä, nyt poissa", mutta Last man standingiä kuunnellessa tietää, että Bruce vertaa itseään eka bändinsä jätkiin, joista on vieraantunut aikaa sitten, eikä ole sillä lailla yksin surun äärellä että laulun sanoma koskettaisi. Se on ehkä turha biisi muiden seurassa ja kuulostaa vahvan Janeyn perään valjulta musiikillisestikin, jos kohta on aivan käypäinen melodia.

Burnin train ja Power of Prayer kertovat varmaan lunastuksen tarpeesta. Onko Bruce mieltänyt biisit sisaruksiksi keskenään, en tiiä, mutta molemmissa tarinan pohjalla on olemassaolon perimmäinen tyhjyys, jota kaksi ihmistä koettavat häivyttää. Burnin train lihaa polttamalla ja Prayer rehdimmällä hertan peluulla. Klassiset Brucen pahis/hyvis -hahmot.

Rainmaker ja House of 1000 guitars muodostavat poliittisen parivaljakon. Toivosta kai nämä molemmat kertovat, Rainmaker Trumpiin uskonsa laittavien turhasta toivosta, ja jälkimmäinen niistä jotka uskovat ennemmin vaikka musiikkiin, kunhan vielä jaksaisivat. 1000 guitars on hyvä mielikuva rock'n'rollista vapauttajana. Tuhannen biisin listan kuka tahansa rokkifani varmaan saisi kasaan kappaleista, jotka ovat elämän mittaan auttaneet jaksamaan.

Kolme vanhaa biisiä särkevät albumikokonaisuutta entisestään. Janey ja Priest ovat varmaan parhaat biisit levyllä, mutta helvettiäkö ne täällä tekevät. Pitkiäkin ovat kaikki kolme. Letter to you on oudolla tavalla filler, vaikka on nimibiisi. Tekstissä ei ole mitään kerroksia ja on ihan selvä homma, että Bruce on lauluillaan kertonut meille elämästä ja itsestään mitä osaa ja pystyy, ja helkkarin hyvin onkin.

Lopputuomiona on, että levyn teemat menetyksestä, rakkaudesta, politiikasta, toivosta, lunastuksesta, nykyisestä ja menneestä eivät ole sulautuneet yhteen. Kai joskus ´78 nämä biisit olisi tehty 90 kertaan ja siten hitsattu albumi yhteen niin, että sitä kuuntelisi sen 5000 kertaa mitä Darknessiakin. Hyvä levy silti, toimii imuuroidessa ja jumpatessa.
Jukka K
Jack Of All Trades
Viestit: 211
Liittynyt: 12.01.2013 11:09
Paikkakunta: Helsinki

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Jukka K »

Kiitti em. levyn kääntelystä!

Oli kyllä tarkka ja näkemyksellinen analyysi. Ihan samoja fiiliksiä ollut vaikka en ole osannut analysoida ja purkaa levyä noin hyvin rakenteen tai edes teemojenkaan kautta.

Mutta alun jälkeen jäänyt kyllä levy kans hyllyyn kuten aavistelinkin ekojen tehokuuntelupäivien ja -viikkojen aikana silloin kun se ilmestyi.

Nopeasti vähän sinne päin ei vaan taida saada kukaan kunnon taidetta tehtyä. Oli sit kyseessä leffat, kirjat, taulut tai musiikki. Olipa kuinka kova tyyppi ja aiemmat näytöt mitä vaan.
Avatar
Luckyman63
Downbound Train
Viestit: 1395
Liittynyt: 11.01.2013 11:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Luckyman63 »

Onhan tämä Brucen 2000-luvun studiolevyistä ehdoton ykkönen yhdessä Western Starsin kanssa. Itse asiassa nuo 2 levyä ovat parhaat sitten Tunnel Of Loven.
You´ll never walk alone
Bowmore
Mr Tongue Twister
Viestit: 2990
Liittynyt: 11.01.2013 14:05
Paikkakunta: Helsinki

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja Bowmore »

Hmm... mulla nuo kaksi keräävät pölyä, mutta Wrecking Ball soi helposti. The Rising yhä harvemmin, koska Brendan. Meitä on moneen downboundtrainiin ja hyvä niin.
Wanna change my clothes, my hair, my face
500
Growin' Up
Viestit: 92
Liittynyt: 06.05.2013 20:18

Re: Letter to You 23.10.2020

Viesti Kirjoittaja 500 »

2000-luvun levyistä olen kuunnellut varmasti eniten Magicia. En lämmennyt The Risingille oikein yhtään eikä Devils and Dustkaan lähtenyt. Sessions-systeemeistä tykkäsin kovasti ja sen jälkeen Magicin rokkimeininki ja tasaisen hyvä materiaali löi kunnarin. Kaipa aika ja paikka ja muu konteksti vaikuttaa miten mikin albumi lähtee. Tuossakin pari omasta mielestä epäkiinnostavampaa albumia saattoi pohjustaa, että omaan makuun osuneet seuraavat levyt maistuivat. Sen jälkeen WOAD tuntui kuralta ja nikottelin Wrecking Balliakin aikani.

Western Starsiin olen luonut rakkaussuhteen. Pidän siitä todella paljon, mutta saattaa olla että yhtä paljon kuin biisejä rakastan omaa tulkintaani siitä, mistä levyssä on mukamas kysymys. Mielestäni levy kertoo Wrecking Ballin aikaisesta/jälkeisestä masennuksesta ja uuden suunnan ja muusan hakemisesta. Ymmärrän Hitch Hikin'in niin, että Bruce kulkee siinä ajassa taaksepäin omaa uraansa. Eka autossa hän on myöhempien aikojen perheenpää-Brucen kyydissä, hyppää sitten 80-luvun raskaan sarjan Brucen kyytiin rekkaan ja sen jälkeen 70-luvun alun näyttämisenhaluisen nuoren Brucen kyytiin. Hänhän on haastatteluissa käyttänyt omasta persoonastaan vertauskuvaa, että on kuin autossa, jossa on monta eri miestä kyydissä ja kaikki vuorollaan pyrkivät kuskin paikalle.

Biisissä hän siirtyy ajassa taaksepäin 60-luvun lopun SoCal-maisemiin, joista alkaa ammentaa uuden levyn suuntaa. Wayfarerissa hän on jo musiikillisesti siellä, kulkee öisin kaupungista toiseen (rustaa biisejä pimeässä) ja hakee mihin asettuu. Tucson trainissa hän saa lyyrisen muusansa luokseen eli Tucson viittaa Old Tucsonin filmistudioihin, joissa kuvattiin 60- ja 70-luvun westerneitä. Western Stars -biisi ammentaa sitten suoraan sieltä ja Bruce saa käsitellä vanhenemisen ja raihnaantumisen teemaa vanhan länkkärinäyttelijän suulla. Drive Fast ja Chasin Wild Horses jatkavat samasta lähteestä, ehkä sillä erolla, että näyttelijähahmosta siirrytään stunt-mieheksi ja tavan duunariksi. Sitten jälkeen seuraa biisejä, joissa Bruce käsittelee vielä suoremmin jotain pettymystään tai pettämistään. Veikkaan, että hän on levyn kirjoittamisen aikoihin oikeasti päristellyt pitkin eteläistä Kaliforniaa ja naapuriosavaltioita depressio päällä ilman tietoa mistä ehkä enää kirjoittaa lauluja. Jotain häikkää on voinut olla Pattin kanssa, kauhea veto yksinäisyyteen eikä tiedä pakeneeko syystä vai turhaan. Levyn maisemat, hahmot ja tarinat kuvastavat tuota tilaa ja hintaa, joka lauluista lankeaa maksettavaksi. Somewhere North of Nashville on ehkä levyn suorin biisi, jossa ollaan jo vähän eri osassa maata kuin muissa ja kerrotaan lauluntekijän tuskasta, kun yhden laulun hinta on ihmissuhteen särkyminen. Moonlight Motel on saakelin kova biisi, ja siitä en tiedä miten sitä tulkita tai tajuta. Reissun päätös yhtä kaikki, ja kun se jää itseltäni auki, voi hyvin laittaa levyn soimaan alusta uudelleen.

Ei hajuakaan onko levyssä oikeasti kyse tuollaisesta. Voin olla ihastunut omaan mentaalinäppäryyteeni, jota ilman albumi saattaisi kuulostaa irralliselta Brucen muusta linjasta, tai turhan tarkoitushakuiselta. Eihän biisimateriaali saavuta Wichita Linemanin tai Rhinestone Cowboyn taikaa, lähinnä jotain aavemaista pastissia. Mutta jos Bruce kirjoittaessaan kävi läpi historiaansa aavemaisena pastissina, niin kyllä biisitkin toimii.
Vastaa Viestiin