Tutkimus Brucen faneista

Tuoreet lehtijutut, nettijutut, tv-esiintymiset ym.
hesalmi
Jack Of All Trades
Viestit: 103
Liittynyt: 15.02.2013 13:27

Tutkimus Brucen faneista

Viesti Kirjoittaja hesalmi »

Tervehdys kaikille,

Olen käynnistämässä lähiaikoina kansainvälistä tutkimusta Bruce -faneista. Tutkimus toteutetaan Helsingin yliopistolla vetämässäni psykologian laitoksella sijaitsevassa tutkimusryhmässäni ja vastaan itse sen toteutuksesta. Rahoitus tutkimukseen tulee omalta firmaltani. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa fanikäyttäytymistä, erilaisia faniuden muotoja ja siihen liittyvää identifikaatiota eurooppalaisilla, australialaisilla ja yhdysvaltalaisilla faneilla. Tutkimustulokset julkaistaan kansainvälisessä, vertaisarviointia käyttävässä tiedelehdessä ja mahdollisesti myös kirjana.

Tutkimukseen osallistutaan vastaamalla sitä varten luotuun kyselylomakkeeseen netissä HY:n suojatussa E-lomakepalvelussa. Tutkimuslomake avautuu kun käynnistän tutkimuksen. Tämä tapahtuu toivottavasti ensi viikonloppuna kun olen saanut italian kielen käännöksen lomakkeesta kääntäjältä.

Motiivi tällaisen tutkimuksen tekemiseen on puhtaasti henkilökohtainen. Fanius on antanut minulle paljon ja nyt on aika antaa jotakin takaisin :)

Otan mielelläni vastaan vinkkejä eri maissa olevien fanien tavoittamisesta mm. facebookin, fanisivustojen tai twitterin kautta. Minulle voi lähettää asiaan liittyviä viestejä myös suoraan s.postiin: helina.hakkanen-nyholm@helsinki.fi

Kiitos kaikille jo etukäteen kannustuksesta, kommenteista ja asian jakamisesta :)

Yt, Helinä
Avatar
Janey
Downbound Train
Viestit: 1353
Liittynyt: 11.01.2013 11:27

Re: Tutkimus Brucen faneista

Viesti Kirjoittaja Janey »

Tämähän on mielenkiintoista! Aion ehdottomasti osallistua tutkimukseen.
It's Bo... boycott time!
hesalmi
Jack Of All Trades
Viestit: 103
Liittynyt: 15.02.2013 13:27

Re: Tutkimus Brucen faneista

Viesti Kirjoittaja hesalmi »

Kiitos Janey! Tämä on hauskinta ikinä! :D
Avatar
JaSu
Drive All Night
Viestit: 1585
Liittynyt: 19.03.2013 11:29
Paikkakunta: Lieto

Re: Tutkimus Brucen faneista

Viesti Kirjoittaja JaSu »

Eikö se jo pian ala?
I was Bruced and battered, I couldn´t tell what I felt. I was unrecognizable to myself on the seats of HK-Areena 8.5.2013
Vastaa Viestiin