Born In The U.S.A. - paras biisi

Kaikki Brucen julkaisut, sekä levytykset että DVD:t

Mielestäni levyn paras biisi on :

Born In The U.S.A.
9
9%
Cover Me
2
2%
Darlington County
4
4%
Working On The Highway
0
Ei ääniä
Downbound Train
30
29%
I'm On Fire
3
3%
No Surrender
27
26%
Bobby Jean
5
5%
I'm Goin' Down
5
5%
Glory Days
5
5%
Dancing In The Dark
8
8%
My Hometown
5
5%
 
Ääniä yhteensä: 103

Avatar
strimari
Lucky Man
Viestit: 385
Liittynyt: 16.01.2013 16:44
Paikkakunta: Loimaa

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja strimari » 18.01.2013 20:08

Okei ei voi olla lyömättä täkyä nimibiisille.
Olkoon vaan muodinmukainen ja posse valinta mutta silti, sanotaan sit vaikka että koskettavan sanoituksen takia.. 8-)
Born to ..something..something...something..

tgotj
Jack Of All Trades
Viestit: 114
Liittynyt: 11.01.2013 15:11

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja tgotj » 24.01.2013 21:47

No Surrender tänään, Downbound ois ollu ehkä jonain muuna päivänä...

Avatar
anu
Growin' Up
Viestit: 89
Liittynyt: 11.01.2013 11:53
Paikkakunta: Loimaa

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja anu » 27.01.2013 0:34

ehdottomasti No Surrender!
No Surrender

Avatar
arttu
Lucky Man
Viestit: 369
Liittynyt: 11.01.2013 13:08

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja arttu » 27.01.2013 0:39

No Surrender! Eikä mitään lisättävää.
“Is a dream a lie if it don't come true? Or is it something worse?”

"Blind faith in your leaders, or in anything, will get you killed."

Avatar
Emmi
Jack Of All Trades
Viestit: 217
Liittynyt: 11.01.2013 12:37
Paikkakunta: Kotka

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Emmi » 27.01.2013 10:09

Vaikeeta vaikeeta...mut tänään Downbound train.

Avatar
jjvirta
Mr. Collector
Viestit: 4760
Liittynyt: 09.01.2013 14:38

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja jjvirta » 06.02.2013 11:10

Kävin modaamassa kaikki nämä alkupään äänestykset sellaisiksi, että on mahdollisuus vaihtaa mielipidettään.
Loppupää LT/HT alkaen oli alunperin varustettu tällä mahdollisuudella.
"I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray that some day
it may raise me above these Badlands"

Avatar
Kartsa
Street Poet
Viestit: 1058
Liittynyt: 10.01.2013 17:12

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Kartsa » 04.06.2013 21:12

Uusin korvin

Diskografiamatkan juonena on yrittää kuulla Brucen levyt ikään kuin uusin korvin ja keskittyä siihen millä tavalla ne puhuttelevat tänään. Kun matka eteni Born in the U.S.A:han, eivät pari ensimmäistä kuunteluyritystä oikein onnistuneet tässä mielessä. Muistin kuinka luokkakaveri kertoi ennen saksantunnin alkua levystä, jolla oli kaksitoista biisiä ja kaikki hyviä, ei yhden yhtäkään täyteraitaa; mieleen palautui sekin kuinka serkku kaartoi vanhalla Mersulla pihaan ja siinä autossa oli se kasetti. Levyn rumpukuviot, "Big Man"-huudahdukset, kuulaat kosketinsoundit, täsmälliset bassot, koulusta ja kotoa lähtöön liittyvät sanoitukset, kitaroiden voima - kaikki tämä vei ajassa takaisin ja pian tunsin itseni Glory Daysin kertojaksi. Kuuntelin levyä työpäivän jälkeen kuulokkeilla, suljin silmäni, poimin joka äänen ja annoin levyn viedä. Olin sama kaveri kuin kesäduunin rasituksista levyn avulla palautunut 17-vuotias, olin dj koulun diskossa kun Working on the Highway soi strobovalon tihentäessä todellisuuden still-kuvien sarjaksi.

Sallittuani itselleni parin kuuntelun mittaisen aikamatkan menin parvekkeelle istumaan ja katselin kuinka vihreältä puut näyttivät juuri sillä hetkellä, oli tämä vuosi, tämä alkukesä, ja olin valmis aloittamaan kuuntelun uudelleen.

Sähköä ilmassa

Laulujen kertojat haluavat jonnekin muualle kuin missä ovat. He kaipaavat mennyttä aikaa, ystävää, rakastettua. He etsivät muutosta, muuttoa, mahdollisuutta jäähyväisiin. He ovat jumissa, ajavat samoja ratoja, hakevat jotain mikä tuntuisi joltakin. He sulkevat maailman pois, sulkeutuvat huoneeseen, painautuvat syliin.

I'm ten years burning down the road / Nowhere to run ain't got nowhere to go.
The times are tough now, just getting tougher.
Today's your lucky day for sure all right.
Someday mister I'm gonna lead a better life than this.
We had it once we ain't got it any more.
Sometimes it's like someone took a knife baby / edgy and dull and cut a six-inch valley / through the middle of my soul.
Now young faces grow sad and old / and hearts of fire grow cold / We swore blood brothers against the wind / I'm ready to grow young again.
And I'm just calling one last time.
You used to love to drive me wild / But lately girl you get your kicks from just driving me down.
I guess it's two years gone by now / We just sit around talking about the old times.
There's something happening somewhere / baby I just know that there is.
Last night me and Kate we laid in bed / talking about getting out.

Kertomukset piirtävät sähkön näkyviin, ne ovat täynnä jännitettä. Kuuntelija jää miettimään mitä sankareille tapahtuu sen jälkeen, kun laulut ovat sykkineet loppuun. Laulujen sanoituksia yhdistää se, että ne kaikki on kirjoitettu minä-kertojan näkökulmasta.

Valoa ja varjoa

Sanoitukset ovat varjoisissa paikoissa tai ne ovat kuin kasvoja vastavalossa levyllä, jonka voimakas soundi on kuin silmiä häikäisevää auringonvaloa. Nimibiisin vertaaminen Tracks-boksilla olevaan versioon on kuin sälekaihtimien kääntelyä.

E Street Band kuulostaa tällä levyllä hyvin virtaviivaiselta ja menevältä. Born in the U.S.A. oli ensimmäisten ostamieni cd-levyjen joukossa. Olen aina tykännyt kuunnella sitä kuulokkeilla. Sen soinnissa on paljon yksityiskohtia joita seurata.

Yhtenä iltana eksyn aurinkoiselle puolelle. Kutsun tätä Dire Straits -ilmiöksi: soittimet kuulostavat niin hyviltä, että niitä unohtuu kuuntelemaan yksi kerrallaan ja yhdessä, soundiin uppoutuu ja voi vain digata häpeämättömästi.

Resepti on niin kuin hapanimeläkastikkeella, makuyhdistelmään tarvitaan toisiaan täydentävät, mieltäkiehtovan ristiriitaiset ainekset. On käveltävä kohti aurinkoa mutta samalla tunnistettava vastaantulijat.

Nebraskan äänekkäämpi veli

My Hometownin lapsuuskuvaus luo samanlaisen onnellisen tunnelman kuin parilla Nebraskan biisillä; sen rinnastaminen aikuisten maailmaan tuottaa vahvan kontrastin.

Edellisen levyn taidokas kerronta tulee mieleen toisessakin kohtaa: Downbound Train ja Nebraskan laulu My Father's House ovat sukua toisilleen. Ensinmainitun kertoja näkee unta juoksusta lapsena kotitalolle, isän syliin; hän herää, pukeutuu ja lähtee turhalle reissulle joka sekin on kuin unta. Myös Downboundin kertojan unessa on pimeyden keskellä loistava talo. Saavuttamattomaksi unikuvaksi jää se, että hän saisi vaimonsa takaisin ja kaikki palaisi hyväksi. There in the clearing, beyond the highway / In the moonlight, our wedding house shone / I rushed through the yard, I burst through the front door / My head pounding hard, up the stairs I climbed / The room was dark, our bed was empty / Then I heard that long whistle whine / And I dropped to my knees, hung my head and cried.

Downbound Train oli mukana Nebraskan varhaisessa biisilistauksessa niinkuin olivat myös Born in the U.S.A. ja Pink Cadillac. Nämä kolme ovat parhaimmillaan E Street Bandin kanssa soitettuina; oli oikein julkaista sähköiset versiot karujen, minimalististen kotiäänitysten sijaan. Pink Cadillac julkaistiin Dancing in the Dark -sinkun b-puolella.

Darlington County ja Working on a Highway kuvaavat nuoria miehiä, jotka rikkovat sääntöjä, mutta heidän lipeämisensä ovat paljon vähäisempiä kuin Nebraskan rikollisilla. Kerronnassa on silti samankaltaista elokuvallisuutta; toimitaan ensin ja mietitään vasta sitten miltä tuntuu ja mitä tulikaan tehtyä ja miksi.
Driving out of Darlington County / Seen Wayne handcuffed to the bumper of a state trooper's Ford.
I wake up every morning to the work bell clang / Me and the warden go swinging on the Charlotte County road gang.

Songs-kirjan mukaan Working on the Highway oli alkuperäiseltä nimeltään Child Bride, joka sekin jäi pois Nebraskalta. Darlington County puolestaan juontaa jo Darknessin ajoilta.

Hittilevy biisi biisiltä

Born in the U.S.A.:n sotaveteraanin kertomus elämästä, joka ei oikein missään vaiheessa ole ollut hänen omassa hallinnassaan, herättää kuulijan myötätunnon päähänpotkittua kohtaan. Kappale on jo päättymässä, kun vielä kuullaan rumputulen nopeita sarjoja. Oh, oh, oh, oh! Laulajan huudot tykyttävät tuskaa. Vietnamin sodan, tai sodan yleisemminkin, järjettömyys personoituu laulun kertojaan, joka on pelkästään maksupuolella saamatta itse mitään. Musiikin voittokulku rinnastettuna kertojan syrjäytymiseen on ristiriitainen yhdistelmä, napalm palaa samalla tulella kuin itsenäisyyspäivän ilotulitteet. Tekstissä yhteiskunnan laitamille ajautunut mies ei katsele aurinkoa ja vehreiden puiden varjoja, vaan hänen kontrastinsa ovat rajumpia: the shadow of the penitentiary - the gas fires of the refinery. Väkivahva esitys, jonka sanoma meni aikoinaan ohi ihan liian monelta.

Cover Me tavoittaa sen tunteen, mikä vastarakastuneilla on. Promise me baby you won't let them find us / Hold me in your arms, let's let our love blind us. Kertojan elämäntilanteesta, arkipäivästä tai edes ympäröivästä miljööstä ei puhuta yksilöidymmin, ne on jo sysätty syrjään, cover me. Muuta ei enää ole olemassakaan, jäljellä ovat vain komeasti ujeltava soolokitara ja vastaansanomattomasti etenevä komppi. Heittäytyminen, unohdus.

Darlington County olisi sopinut The Riverin riemukkaiden kesäbiisien joukkoon. Kertomus siivuttaa kahden kaveruksen elämästä lyhyen jakson, jonka aikana he etsivät työtä, tyttöjä ja uutta elämää pikkupaikkakunnalta. Kertoja löytää tytön, hänen kaverinsa hankaluuksia. Toimiva rokkibiisi, jonka kepeyttä korostavat kertosäkeen sha la laat. Clarencen saksofoni kuorruttaa kakun.

Working on the Highway kulkee samoissa blue collar -tunnelmissa kuin Out in the Street, joskin päähenkilön elämästä kertova palanen on hieman paksumpi. Tarina laajenee elokuvalliseksi. Esityksen riehakkuus ja vauhti antavat tapahtumille komediallisen sävyn, ja vankeusrangaistuksestakin kerrotaan milteipä ajattelemattoman kevyesti, mikä kuvastaa päähenkilön luonnetta.

Downbound Train. Yhteen aikaan minulla oli tämän kappaleen intro puhelimen soittoäänenä. Sanoitus on levyn parhaimpia. Voiko mies enää kauniimmin kertoa kaipauksestaan: Nights as I sleep, I hear that whistle whining / I feel her kiss in the misty rain. Unikuvauksen ajaksi lähes kokonaan riisuttu tausta kiinnittää huomion sanoihin. Taustaa hallitseva ujeltava kosketinsoundi, ennen kuin bändi tulee taas mukaan, on liikuttavaa kuultavaa: se kietoutuu laulun ympärille kuin lakana.

Johnny Cash -vaikutteinen I'm on Fire päätyi jännää kyllä itsensä mustiinpukeutuneen miehen tulkitsemaksi. I'm on Fire on hyvä, yksinkertainen kappale, jonka nopeasti tikittävän rytmin päälle asettuva viipyilevä laulu ja koskettimet jatkavat siitä mihin Downbound Train lopetti. Viimeinen säkeistökin sopii tähän jatkumoon:
At night I wake up with the sheets soaking wet
and a freight train running through the
middle of my head
Only you can cool my desire
I'm on fire.

Teini-iän kuvauksessa No Surrender tiivistetään se miltä tuntuu olla nuori ja miltä tuntuu olla elossa. Arkipäiväisyydet karisevat ja kaikki tärkeä on tässä ja nyt: Tonight I hear the neighborhood drummer sound / I can feel my heart begin to pound. (Toinen saman aikakauden supertähtisuosikkini, Prince, oli pari vuotta aiemmin, 1999-levyn raidalla Free, liikkunut hieman samoissa fiiliksissä: I know your heart is beating / My drummer tells me so.) Musiikissa parasta ovatkin Maxin rummut. Tätä kuunnellessa on vaikea pysyä aloillaan. No Surrender on turboahdettu elämänuskolla. Silti viimeisessä säkeistössä tunnustetaan se, ettei maailmalle aina mahda mitään. Päähenkilö tiedostaa tietyn romanttisuutensa ja haluaa suojella sitä.

Bobby Jean sopii seuraavaksi kappaleeksi; siinä todellisuus puraisee hieman kipeämmin. Vastassa on sama, kavala maailma, ja tällä kertaa se pitääkin kohdata yksin. Now we went walking in the rain talking about the pain from the world we hid / Now there ain't nobody nowhere nohow gonna ever understand me the way you did. Clarencen saksofoni soi kauniisti kappaleen lopussa ja kuulija eläytyy tekstin mahdollisuuteen: ehkä ne hyvästit ja hyvän onnen toivotukset menevät perille, ehkä siellä jossakin on radio auki...

I'm Going Down alkaa kuin tunnustellen, mutta päästyään käyntiin se rullaa vastustamattomasti. Suorat sanat tyttöystävälle. Simppeli tarttuva rokki. Kertosäkeeseen ei tarvita enempää älyllisyyttä. Lyriikka on tarkoitukseensa sopivaa, se nyökyttää päätään vanhan rock'n'rollin suuntaan niinkuin eräät Nebraskan rallit. Laulusuoritus on hauska ja tässä kohtaa "bebopalulat" pääsevät painettuun sanaan: I'm sick and tired of you setting me up / Setting me up just to knock-a knock-a knock-a me down.

Glory Days. Garryn basso dominoi. Hittibiisi muuttuu kiinnostavaksi kohdassa, jossa pysähdytään hetkeksi miettimään ennenkuin matka jatkuu entiseen malliin:
Now I think I'm going down to the well tonight
and I'm going to drink till I get my fill
And I hope when I get old I don't sit around thinking about it
but I probably will
Yeah, just sitting back trying to recapture
a little of the glory of, well time slips away
and leaves you with nothing mister but
boring stories of glory days.

Dancing in the Dark. Superhitti. Täydellinen pop-rock-kokonaisuus. Teksti on hyvin ohut leikkaus päähenkilön elämästä samaan tapaan kuin kappaleessa Cover Me. Tulee mieleen, että nyt ollaan hyvin kaukana niistä väännellyistä ja käännellyistä katujen näkymistä, joita tulvi 70-luvun levyiltä. Tilanteisiin keskittyessä hoksaa, että niin sen pitää ollakin. Nämä kaksi ovat lauluja maailmasta eristyneiden kertojien huoneista. Dancing in the Darkin päähenkilö on kuitenkin jo valmis lähtemään liikkeelle: I'm dying for some action / I'm sick of sitting 'round here trying to write this book / I need a love reaction.

Seesteinen ja tunnelmallinen My Hometown päättää levyn. Taustan rauhallisuuden ansiosta laulusuoritus korostuu ja kuulija keskittyy sanoihin. Teksti on taas vähän tuhdimpaa evästä. On yksityiskohtia joihin tarttua ja ajallista ulottuvuutta kolmevitosen muistellessa miltä tuntui katsella kotikaupunkia kahdeksanvuotiaana auton ratin takaa. Maailman kavaluudesta tai vaikeista ajoista ei puhuta yleistäen vaan konkreettisemman tapauksen kautta:
In '65 tension was running high at my high school
There was a lot of fights between the black and white
There was nothing you could do
Two cars at a light on a Saturday night in the back seat there was a gun
Words were passed in a shotgun blast
Troubled times had come to my hometown.

Parhaan biisin valinta

On kesäkuun neljännen päivän ilta. Päivän kuohu rauhoittuu hiljalleen. Born in the U.S.A.:n julkaisusta tulee tänään kuluneeksi 29 vuotta. Päässäni on soinut Downbound Train puhuttelevine teksteineen ja katkeransuloisine koskettimineen. Olen ajatellut myös kappaleita, jotka tuntuivat parhailta silloin kauan sitten, kun ostin tämän levyn, nimittäin seiska- ja kasibiisejä No Surrender ja Bobby Jean. Nimibiisi on myös vahvoilla, kun pitäisi valita albumin paras raita. Työpäivän jälkeen, lämmittelykierroksella huomaan kuitenkin sen, minkä jo koulukaverini tiesi: levyllä on kaksitoista biisiä eikä yhtään huonoa.

Putkivahvistin on lämmin, near mint -kuntoinen vinyyli on lautasella, ja on tullut aika laskea neula.

Viitisenkymmentä minuuttia myöhemmin se on ohi. Jako levynpuoliskoihin tuntui korostavan a-puolen päättävää Downbound Trainin ja I'm on Firen yhdistelmää. Levyä kääntäessä viipyy vielä niiden fiiliksissä. No Surrender ja Bobby Jean tuntuvat niinikään vahvemmilta tauon jälkeen.

Ääni Downbound Trainille, joka tuntuu tällä kertaa kaikkein puhuttelevimmalta.
And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car

Avatar
Laukku
Gypsy Biker
Viestit: 976
Liittynyt: 10.01.2013 15:56
Paikkakunta: Tampereen seutu

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Laukku » 04.06.2013 21:23

Kiitos jälleen kerran Kartsa! Upeaa tekstiä!
Now mister the day the lottery I win I ain't ever gonna ride in no used car again.

Avatar
Luckyman63
Downbound Train
Viestit: 1320
Liittynyt: 11.01.2013 11:14
Paikkakunta: Kemi

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Luckyman63 » 04.06.2013 22:06

Kiitos Kartsa taas kerran hienosta tekstistä.
You´ll never walk alone

Ramrod
Lucky Man
Viestit: 406
Liittynyt: 12.01.2013 0:55

Re: Born In The U.S.A. - paras biisi

Viesti Kirjoittaja Ramrod » 04.06.2013 23:45

Upeaa tekstiä upeasta levystä. Kiitos Kartsa.

Vastaa Viestiin