The River 2 parasta

Kaikki Brucen julkaisut, sekä levytykset että DVD:t

Paras biisi

The Ties That Bind
11
5%
Sherry Darling
12
6%
Jackson Cage
12
6%
Two Hearts
3
1%
Independence Day
10
5%
Hungry Heart
7
3%
Out in the Street
10
5%
Crush on You
0
Ei ääniä
You Can Look (But You Better Not Touch)
0
Ei ääniä
I Wanna Marry You
2
1%
The River
59
28%
Point Blank
41
19%
Cadillac Ranch
14
7%
I'm a Rocker
0
Ei ääniä
Fade Away
0
Ei ääniä
Stolen Car
4
2%
Ramrod
8
4%
The Price You Pay
5
2%
Drive All Night
11
5%
Wreck on the Highway
3
1%
 
Ääniä yhteensä: 212

Jenni
Gypsy Biker
Viestit: 878
Liittynyt: 11.01.2013 15:28

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Jenni »

Vaikee valinta. Vastasin nyt Sherryn ja Out in the streetin. Point Blank, The River, Two Hearts, Caddy Ranch on suosikkeja myös
... we're gonna get to that place
where we really want to go
and we'll walk in the sun
leena
Lucky Man
Viestit: 382
Liittynyt: 11.01.2013 12:06

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja leena »

The River - siihen ei kyllästy kai koskaan ja joko Out in the Street tai Sherry - niistä vaan tulee aina ja ikuisesti niin käsittämättömän hyvälle tuulelle. Ehkä tänään Sherry.
Avatar
Lenny Bruce
Lucky Man
Viestit: 336
Liittynyt: 30.01.2013 22:54

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Lenny Bruce »

Brucen kenties paras levy ja helminä nimibiisi sekä The Ties that Bind.
sannaspringsteen
Lucky Man
Viestit: 359
Liittynyt: 11.01.2013 12:20
Paikkakunta: Espoo

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja sannaspringsteen »

kaiken kaikkiaan hyvä albumi , mutta kaksi parasta oli helppo valinta: The River ja Point Blank
I'll keep movin' through the dark with you in my heart, my blood brother.
Avatar
Juto
Jack Of All Trades
Viestit: 207
Liittynyt: 11.01.2013 18:54

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Juto »

Todella timanttinen tupla-levy. Vaikea valita vain kahta, mutta äänet tällä kertaa Point Blankille ja Drive All Nightille.
I do believe in the Promised land
Avatar
jjvirta
Mr. Collector
Viestit: 5373
Liittynyt: 09.01.2013 14:38

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja jjvirta »

Kävin modaamassa kaikki nämä alkupään äänestykset sellaisiksi, että on mahdollisuus vaihtaa mielipidettään.
Loppupää LT/HT alkaen oli alunperin varustettu tällä mahdollisuudella.
"I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray that some day
it may raise me above these Badlands"
Avatar
Kartsa
Street Poet
Viestit: 1079
Liittynyt: 10.01.2013 17:12

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Kartsa »

The Ties That Bind vie minut alkukesään kauan sitten, kun peruskoulu oli juuri päättynyt: menopala jytisi kannettavasta ja nurmi oli vihreämpää kuin koskaan. Tätä kirjoittaessani on vielä vähän lunta maassa, mutta huvipuiston maailmanpyörän korit on jo ripustettu takaisin, kesä on tulossa. You sit and wonder just who's gonna stop the rain / Who'll ease the sadness, who's gonna quiet the pain / It's a long dark highway and a thin white line / Connecting baby, your heart to mine.

The River on iloa ja se on myös surua, mutta molemmissa on lohtua ja musiikin parantavaa voimaa. Bruce kirjoittaa Songs-kirjassaan, että vakavan Darknessin jälkeen hän halusi vapauttaa ilmaisunsa tunneskaalan ja tallentaa soittamisen riemun. Hauskanpito on oleellinen osa bändikeikkoja, joilla rock'n'rollin ilosanoma elää.

Riveristä on tapana sanoa, että siinä vuorottelevat nopeat aurinkoisen kadun rokit ja hitaat surusävelmät, joissa ajetaan koko yö läpi sateen ja lumen. Luokittelu vain kahteen kategoriaan ei tee oikeutta Riverin monipuolisuudelle. Tempoissa riittää työtä Maxin ja Garryn kaikille vaihteille. Hitaiden biisien lyriikoissa voi olla valoakin (You've got my love / Heart and soul) siinä missä kaikilla sylintereillä leimuavan rockin poljento saattaa jyrätä tummemmat sävyt (Cadillac, Cadillac / Long and dark, shiny and black / Pulled up to my house today / Came and took my little girl away) melkein huomaamattomiksi.

Sherry Darling tarjoaa aimo annoksen huumoria. Se myös jatkaa rakkaus- ja autolaulujen sarjaa. Meininki on hillitöntä ja kesä on täällä; tytöt paahtuvat rannalla, mutta kertoja tuskailee liikenneruuhkassa Sherryn mutsin motkottaessa takapenkillä. Now Sherry my love for you is real / But I didn't count on this package deal / And baby this car just aint big enough for her and me.

Jackson Cage on askel vakavampaan suuntaan. Laulun kertoja uneksii paremmasta maailmasta, mutta havahtuu todellisuuteen, joka uuvuttaa, lyö matalaksi, saa hämmennyksiin. Kertoja ja hänen tyttönsä voisivat olla Racing in the Streetistä tutut hahmot, jotka punnitsevat elämää. Just waiting to see some sun / Never knowing if that day will ever come.

Two Hearts on neljäs nopea peräjälkeen, ja vauhdin vaikutus on kohottava niin kuin usein Brucen keikkojen aloituksissa. Nostatusta lisää optimistinen teksti. Voin nähdä Stevien hymyilevän leveästi. Biisi on kepeydessään ja nopeudessaan melkein poppia. Maxin rumputyöskentely pitää iloisen draivin päällä. Myös kappaleen lyhyys käy pop-kaavaan. Tekstiltä ei kaipaa sen syvällisempiä. I'll keep searching till I find my special one.

Ihan kuin konserteissakin, hidas kappale jaksottaa laajemman kokonaisuuden eri osia ja kuljettaa kuulijansa kuin huomaamatta yhä kauemmas tämän arkipäivästä. Hikeä pyyhitään, ja huokaistaan, ensin kiihkon hellittäessä, sitten kappaleen sanoman valjetessa. Independence Day lähtee samoista asetelmista kuin edellisen levyn Adam Raised a Cain, mutta ne jalansijat ovat jäämässä taakse ja vihaisuus on vaihtunut surullisuudeksi, koska ihmisten on niin vaikea joustaa, tulla vastaan, nähdä asiat toisen kantilta, puhua toisilleen.

Papa now I know the things you wanted
that you could not say
But won't you just say goodbye, it's Independence Day
I swear I never meant to take those
things away.

Independence Day edustaa samaa tosissaanolemista kuin Darknessin hienoimmat hetket, ja vinyyliltä kuunneltuna se päättää Riverin ensimmäisen neljänneksen.

Hungry Heart on levyn hittibiisi. Väljempi konsepti mahdollistaa sen mukaanoton. Kappale toimii paikallaan, kokonaisuuden osana, ja yhdessä Out in the Streetin, Chrush on Youn ja You Can Look (But You Better Not Touch) -kaahauksen kanssa bändi pääsee tosissaan irti. Vauhdikkaiden tarinoiden sankarit eivät jää murehtimaan maailmanmenoa, vaan pysyvät liikkeessä. Hungry Heartin kaveri jättää perheensä tietämättä kai itsekään miksi. Jokainen kaipaa jotakin muuta tai jonnekin pois. Kun iloinen baaribändi soittaa, isä on kuin alamäkeen vierivä kivi, joka ei osaa pysähtyä.

Työläistarinassa Out in the Street elämä on jossain muualla kuin duunipaikalla. Jonnekin ollaan menossa: bileisiin, treffeille, viikonlopun karkeloihin.

When the whistle blows
Girl, I'm down the street
I'm home, I'm out of my work clothes
When I'm out in the street
I walk the way I wanna walk
When I'm out in the street
I talk the way I wanna talk.

Laivamatkalla Ruotsiin toukokuussa 1993 baaripöydän juttuseuraksi sattui pari amerikkalaista kaverusta. Kun kerroin että olimme menossa Tukholmassa Springsteenin konserttiin, heidän silmiinsä syttyi kaihoisa pilke. Minunkin nimeni on Bruce, toinen heistä sanoi. Hän kertoi kuinka he olivat tulleet Göteborgiin -81 ja olivat yhä samalla reissulla. Väliin mahtui mukavien ruotsalaisten mimmien tapaaminen ja perheiden perustaminen, uusi elämä vanhalla mantereella. Kun miehet olivat ensimmäistä kertaa kävelleet tulevan kotikaupunkinsa katuja, niiden varrella oli lukenut: Tervetuloa kaupunkiin, Bruce! Se osoittautui hyväksi enteeksi.

Tuo juttukaveri sanoi Springsteenin biiseistä, että ne olivat alunperin blue collar -musiikkia.

Se pätee Riveriinkin, jolla on työtätekevien ja raskautettujen tarinoita, pienten ihmisten pakomatkoja arjen yläpuolelle, sinne missä on valoa ja kepeitä askelia: My feets were flyin' down the street just the other night / When a Hong Kong special pulled up at the light / What was inside, man, was just c'est magnifique / I wanted to hold the bumper and let her drag me down the street.

Jos kuvittelin Stevien hymyilevän leveästi Two Heartsissa, niin You Can Look -revityksessä hän suorastaan nauraa. Live-meiningin iloa parhaimmillaan. Studiossakin on täytynyt olla hauskaa. Katsoa saa vaan ei koskea!

I Wanna Marry You. Taas pyyhitään hikeä ja on aika vakavoitua. Ihastuksen kohdetta ei pyydetä raahaamaan kertojaa pitkin katuja, vaan maailman ihmeellisin olento onkin yksinhuoltajaäiti, joka työntää lastenrattaita. Kertosäkeen imelyys hälvenee, kun päälle sataa tujumpia mausteita kappaleen lopussa: My daddy said right before he died / That true, true love was just a lie / He went to his grave a broken heart / An unfulfilled life, girl, makes a man hard. Nuo rivit kohottavat kappaleen arvon yhdentekevien, radiokanavat täyttävien I love you -lallatusten yläpuolelle.

Nimibiisin todentuntuisuuden ja sydäntäriipaisevan uskottavuuden selittää se, että teksti perustuu tositapahtumiin. Kertoessaan siskostaan ja tämän miehestä Bruce tulee samalla esittäneeksi yleismaailmallisia, aikuistumiseen ja oman paikan etsimiseen liittyviä ajatuksia ja tuntoja, joita jokainen uskoakseni miettii jossain vaiheessa elämäänsä. Nuo arvioinnit ja itsetutkiskelut pysäyttävät laulun kertojankin. Elokuvalliset tuokiokuvat siitä kohtaa, kun kaikki oli vielä mahdollista, ovat todella riipaisevia asetettuna rinnatusten kylmän nykyhetken kanssa. Tytön iho ja hänen jokainen henkäyksensä silloin, ja kuinka hän ei enää välitä haaveilla. Se ajomatka, uintireissu onnellisena kesäpäivänä, ja kuinka paljon sen tunnelman muistaminen nyt kirpaisee.

Now those memories come back to haunt me
they haunt me like a curse
Is a dream a lie if it don't come true
Or is it something worse
that sends me down to the river
though I know the river is dry
That sends me down to the river tonight
Down to the river
my baby and I
Oh down to the river we ride.

Puolimatka, kääntöpaikka. Kuunneltuani tätä levyä kolme viikkoa cd:ltä olen yllättynyt siitä kuinka paljon teos tuntuu vielä paranevan, kun sen nauttii vinyyliformaatin jakamina neljänä kimppuna. Sisäpusseissa olevia E Street Bandin kuvia katsellessa on hetki aikaa ajatella kuinka hitsaantuneen hyvältä heidän soittonsa kuulostaa.

Kolmas neljännes käynnistyy hitaalla vaihteella. Point Blank hiipii eteenpäin. Tähän verrattuna edellisen neljänneksen viimeisten biisien meno näyttäytyykin hidastelun sijaan keskitempoisena. Kun Point Blank etenee, se kasvaa, yltyy, ja huipun saavutettuaan se on valmis viimeiseen kuiskaukseen.

Point Blankin koskettimet ovat kauniit. Harkittu tausta mahdollistaa huomion kiinnittymisen tekstiin. Kuolemaa on sekin jos hän, josta kertoja on vannonut pitävänsä ikuisesti kiinni, kääntyykin pois, kuolee sisältä, muuttuu ventovieraaksi. Point blank they must have shot you in the head / Cause point blank / bang bang baby you're dead.

Point Blank on mestariteos raatelevan lyriikkansa ja äänten suuren dynamiikan ansiosta, mutta silti olo tuntuu jotenkin helpottuneelta, kun Cadillac Ranch jyrähtää käyntiin. Chuck Berryn rock'n'roll elää vahvana tässä autolaulussa, joka on tunnelman kohottaja keikoillakin. Hey, little girlie in the blue jeans so tight / Drivin' alone through the Wisconsin night / You're my last love baby you're my last chance / Don't let 'em take me to the Cadillac Ranch.

I'm a Rocker pitää vauhtia yllä. Teksti tekee kunniaa telkkarisarjojen sankareille ja karistaa kaiken vakavuuden tiehensä. Touhu on hauskalla tavalla keskenkasvuista. Tämä on hulvaton biisi!

Fade Away kulkee keskitempossa. Komppi on jykevä, mutta kosketinsoittajat ottavat kappaleen haltuunsa. Laulu kertoo parisuhteen päättymisestä. Well now you say that you've made up your mind / it's been such a long, long time since it's been good with us. Kuviteltu, tuleva kohtaaminen kadulla on sukua Point Blankin vieraantumiselle. Now baby I don't wanna be just another useless memory holding you tight / Or just some other ghost out on the street to whom you stop and politely speak when you pass on by / vanishing into the night.

Stolen Car jatkaa samaa erilleenkasvamisen tai -ajautumisen teemaa. Rakkauskirjeet, joita tarinan nainen lukee, on kirjoittanut ihan eri mies kuin se, joka istuu varastetun auton ratissa keskellä yötä. Musiikki kulkee kevyellä pintakaasulla. Laulun teksti on upea.

And I'm driving a stolen car
On a pitch black night
And I'm telling myself I'm gonna be alright
But I ride by night and I travel in fear
That in this darkness I will disappear.

Tähän päättyy kolmas neljännes.

Göteborgin 2003 keikkojen aikaan sanomalehdessä oli hauska nimitys Ramrodille: raggarlåten. Biisi on kunnianosoitus vanhalle hot rod -kulttuurille. Motorvoinnin lajiin hurahtaneet voivat joskus kutsua autoa vaimoksi. Ajatus ei liene vieras päähenkilölle, joka letkauttaa: I swear I think of your pretty face when I let her unwind.

Riverin sanoitukset on kirjoitettu minä-kertojan vinkkelistä. The Price You Pay on poikkeus säännöstä, kunnes aivan kappaleen lopussa minä palaa takaisin: I'm gonna...

Pricen kertoja kysyy: Do you remember the story of the promised land? Se voisi viitata Raamatun lisäksi Darknessiin, jolla käsiteltiin uskonnollisia teemoja. Kappaleessa voi myös kuulla samoja tunnelmia kuin Something in the Nightissa, kun ollaan tien päällä, kulutetaan bensaa kunnanrajoilla ja yritetään saada jotain tolkkua maailmasta. Driving on through the night, unable to break away / From the restless pull of the price you pay.

Drive All Night kulkee ryömintävaihteella läpi sateen ja lumen. Kappale jatkaa Point Blankin ja Stolen Carin aiheita. Laulusuoritus on todella koskettava, erityisesti lopun tuskaisissa riveissä through the wind... ja heart and soul kuuluu tosissaanoleminen ja kaikkensa antaminen.

Wreck on the Highway on yksi niistä Riverin lauluista, joiden tekstikatkelmiin tutustuin teini-ikäisenä lukiessani Stephen Kingin romaania Christine. King oli poiminut mukaan myös Ramrodin ja Cadillac Ranchin ja aiemmasta tuotannosta seuraa teki Racing in the Street. Kirjan jokainen luku alkoi jonkin rokkibiisin pätkällä, ja romaanin kolmen osan alaotsikot olivat Teini-ikäisten autolauluja, rakkauslauluja ja kuolemanlauluja. Wreck on the Highway on tavallaan vähän niitä kaikkia. Kertoja tulee onnettomuuspaikalle, mutta mitään ei ole enää tehtävissä.

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Laulun päähenkilö (niinkuin kuulijakin) alkaa miettiä onnettomuutta ja ajan rajallisuutta, ja siihen kohtaan tarina meidät jättää.

Sometimes I sit up in the darkness
And I watch my baby as she sleeps
Then I climb in bed and I hold her tight
I just lay there awake in the middle of the night
Thinking 'bout the wreck on the highway.

Olen aina tykännyt siitä kuinka biisi päättyy vain alkaakseen vielä hetkeksi uudelleen. Tuo sykkivä komppi. Mikä mieletön bändi. Rock'n'roll ei koskaan kuole. Myös unelmat pysyvät elossa, toteutuivatpa ne jonain päivänä tai eivät.

Näinä kevättalven viikkoina parhailta ovat tuntuneet Independence Day, The River, Point Blank ja Drive All Night. Kesäkuun alussa, auringon paistaessa ja musiikin soidessa parvekkeella nopeat rokit voisivat olla vahvoilla.

Ääneni saavat tällä kertaa seuraavat kappaleet...

Independence Day, koska bändi vaan kuulostaa tässä(kin) niin hyvältä ja siksi kun tekstissä on niin paljon sydäntä ja ymmärrystä.

Drive All Night, koska siinä ovat kuin ovatkin ne valon voimat, jotka kuljettavat meidät pois pimeästä. They can't hurt us now. Kohti kesää mennään eikä koskaan anneta periksi.
And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car
Ramrod
Lucky Man
Viestit: 411
Liittynyt: 12.01.2013 0:55

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Ramrod »

Kiitos Kartsa. Olipa taas kerrassaan aivan upeaa analyysiä ja stooria.
Avatar
Dune
Downbound Train
Viestit: 1457
Liittynyt: 11.01.2013 11:35
Paikkakunta: sjk
Viesti:

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Dune »

Ramrod kirjoitti:Kiitos Kartsa. Olipa taas kerrassaan aivan upeaa analyysiä ja stooria.
Hienoa tarinaa, kiitos!
MrDune
Avatar
Luckyman63
Downbound Train
Viestit: 1395
Liittynyt: 11.01.2013 11:14
Paikkakunta: Kemi

Re: The River 2 parasta

Viesti Kirjoittaja Luckyman63 »

Tässä toistaa itseään ja muita kun kehuu Kartsan arvosteluja; upea arvostelu, kiitos Kartsa. Nebraskaa odotellen...
You´ll never walk alone
Vastaa Viestiin