High hopes 14.1.2014

[Janey]

Mielenkiintoista lukea teidän muiden mietteitä tästä lätystä...

Mitä tuotannollisiin jippoihin tulee, meikäläinen(kin) suhtautuu aika nihkeästi: ne on mun mielestä täysin tarpeettomia. Ymmärrän joidenkin jippojen tarkoituksen (esim. Down In The Hole:n alussa), mutta pidän niitä silti turhina. Biisi kyllä toimii ilman ylimääräisiä härpäkkeitä, jos ylipäätään on toimiakseen. En siis ihan purematta niele levyn saundia kaikilta osin. Jos tuotannolliset jipot olisi jätetty vähemmälle, lätty kuulostaisi mun korvaan vähemmän koneella tehdyltä ja siten paremmalta. Vaikea selittää, mutta joidenkin biisien kohdalla erityisesti kaipaan vähän toisentyyppistä, jotenkin luonnollisempaa, elävämpää ja aavistuksen rosoisempaa saundimaailmaa. Tai jotain sinnepäin... Livenä biisit kuulostanevat paljon paremmalta.

Lätty on alkanut kuuntelukertojen myötä miellyttää meikäläisen korvaa vähän enemmän. Suurimmat tykkäyksen kohteet on edelleen The Wall, 41 Shots, TGOTJ ja nimibiisi. Vähiten mua miellyttää Dream Baby Dream (jota en jaksa kuunnella ollenkaan), Frankie Fell In Love ja This Is Your Sword. Down In The Hole on ehkä eniten parantanut asemiaan meikäläisen listalla parin ekan kuuntelukerran jälkeen ja se on, vähän yllättäen, ryöminyt monta kertaa korvamatona viime päivinä. Harry's Placen kohdalla en ole vieläkään ihan varma, miten siihen pitäisi suhtautua (meikäläinen kun ei ole Miami Vice -sukupolvea). Ensireaktio oli "Mitä ihmettä..?!", mutta nyt biisiin on sentään jo vähän tottunut ja taidan hieman tykätäkin siitä hassusta ja oudosta tekeleestä.

[Lenny Bruce]

Mun on pakko sanoa, että tykkään High Hopesin nimibiisistä erittäin paljon. Erittäin hyvä renkutus . Vähän samaa sarjaa kuin WB:n We Take Care of Our Own, jonka taisin laittaa top-30 listallekin. Tosin Pink Floydin High Hopes on vielä parempi

[Antti]

N. 5 kuuntelukerran jälkeen "uusista" biiseistä eniten kolisee Harry's Place (autossa kuunnellessa vanha mese muuttui yhtäkkiä valkoiseksi Lamboksi ja ajoin hetken aikaa Tubbsin kanssa pitkin Miamin rantabulevardeja) sekä Hunter (nätti, todella nätti melodia).

80-luvun alkuperäisessä Miami Vice-sarjassa oli Crockettilla Pilottijaksossa valkoinen 82-84 Camaro, sitten musta Ferrari Daytona Spyder(roadster)-replika, ja 2-3 viimeisen tuotantokauden ajan valkoinen Ferrari Testa Rossa.

Kiitos Cortinalle oivasta täsmennyksestä, sekoitin (ilmeisesti) tuohon valkoiseen Testarossaan. Olisi taas pitänyt tarkistaa mutta luotin muistiini. Seuraavalla kerralla mersu muuttukoon Testarossaksi.

[THE Badlands Man]

Hyvin on ilmeisesti kauppa käynyt ainakin Tampereen Äxässä, kun kävin tänään tiedustelemassa puuttuvaa lyriikkavihkoani. Heillä ei ollut yhtään cd+dvd-komboa jäljellä ja "normiversiotakin" vain yksi kappale.

Samoin Swampissa enää normiversiota jäljellä.

Olisivatko uskaltaneet tilata CD+DVD settiä peräti 5 ja normi CDtä 15 tsibaletta.
Nim. Merk. Kokemusta on.

[Päivänsäde]

Mun CD+DVD kombo makaa vielä postin syövereissä, mutta Novan kautta on "muutamaan" kertaan kipaleet kuultu. Sanoitusten syövereihin ei vielä ole ollut aikaa kunnolla uppoutua ja yksittäisten kappaleidenkin kohdalla ajattelin odottaa paremman äänentoiston kuuntelua ( lue riittävän kauas nupit kaakkoon), jotta sanoisin vielä kovin paljon yksittäisten biisien parhauksista.

Mutta yleistunnelma on jotenkin laimea. Kun on pitkään tottunut toitottamaan kavereille, jotka eivät vielä ole Bruce uskossa, että siinä on mies, joka taikoo keikoilleen upean tunnelman ilman kepulikonsteja. On vain mies ja kitara. Tai sitten mies ja mahtava porukka muita ammattilaisia soittajia, joista hän taikoo esiin semmoisia suorituksia, että yli 4 tunnin pomppiminen ei kuulosta ollenkaan järjettömältä touhulta.
Niin nyt jostain mielen syövereistä tulee mielikuva Brucesta Lady Gagan korkokengissä kekkuloitsemassa ja kaupan päälle saadaan vielä erikoistehosterobotti ja valoshow No oisko kuitenkin "vähän" kärjistystä tässä?? Eli luotan kyllä siihen, että livenä homma toimii, kun nuo kikkailut saadaan noiden biisien päältä pois. En vaan oikein tykkää siitä, että levy ja live todellisuus karkaa kovin kauaksi toisistaan, kun noita live mahdollisuuksia on kuitenkin niin harvoin tulossa...

Tämä on tietysti nyt tämmösen jo tätiasteelle ehtineen fanittajan näkökulma. "Kaikki oli parempaa 70-luvulla"- tyyppinen valitus. Toivon, että tällä näillä kikkailuilla= tuoreella tuotannollisella otteella olisi se hyvä puoli, että saadaan taas uusia nuoren polven ihmisiä kuuntelemaan levyjä ja ovelasti hivutettua sitten heitä keikoille ja löytämään myös niitä muita helmiä.

Ja sitten kaiken valituksen päälle täytyy sanoa, että jos kuuntelee levyä niin, että jättää nuo kikkailut oman arvoonsa, niin kyllähän sieltä takaa se "aito ja oikea" Brucekin kuuluu. Uskon, että nuo ärsytykset tökkää korvaan heti ensikuunteluilla, mutta kun levyä veivaa useamman kerran osaa jättää ne omaan arvoonsa ja siten alkaakin jo tuntua siltä, että on ihan pakko nostaa kädet ylös ja vähän pomppia...

[archie60]

Tämä varmaan on jossain täällä jo sanottu, mutta mitä tuolla DVD:llä oikein on?

Ei kai vain pelkästään BitU-liven biisit vaan koko keikka?

Kyllä, pelkästään BitU biisit.

[Teemu]

Parinkymmenen kuuntelun jälkeen tällaiset mietteet:

1. High Hopes (*)

Pidin siitä -95 versiosta kohtalaisen paljon, mutta ehkä siinä oli vähän “tätä kaikki eivät ole kuulleet” lisää. Tästä uudesta versiosta en ole tykännyt missään vaiheessa ja mitä enemmän tätä kuuntelee, niin sitä vähemmän tästä pidän. Voi Morello, minkä menit tekemään…

2. Harry’s Place (**)

Muutaman ekan kuuntelun ajan ihan hauska biisi, mutta ei jaksa puhutella pidemmän päälle. Tuotannolliset kikkailut saavat tämän biisin tuntumaan huonolla tavalla vanhentuneelta. Jännä ratkaisu aloittaa levy näin heikoilla vedoilla. Onneksi meno paranee tästä eteenpäin.

3. American Skin (41 Shots) (****)

Kenties paras Springsteenin viimeisen 15 vuoden aikana kynäilemä biisi. Tämä versio ei yllä LINYC vedon tasolle, mutta ihan mukava vaihtoehtoinen versio aiheesta. Dynamiikaa saadaan rakennettua tässä uudessa studioversiossakin ihan kivasti, mutta jää silti vähän latteaksi parhaisiin liveversioihin nähden.

4. Just Like Fire Would (***)

Kuulostaa aluksi ihan The River outtakelta (jopa Brucen äänessä on etäisesti hiukan samaa) ja sen takia ei yhtään ihmetytä tämän kappaleen versiointi. Parasta tässä on se, että kerrankin kuulostaa ihan siltä niinkuin koko ESB olisi yhtäaikaa soittamassa studiossa. Lisää tällaista! Valitettavasti itse biisi ei ole kauhean hyvin kestänyt peräkkäisiä kuunteluita ja se laskee hiukan pisteitä.

5. Down In The Hole (***)

Selvää The Rising materiaalia, mutta olisi sillä levyllä edustanut aika keskinkertaista tasoa huippubiiseihin nähden. Puolustaakin siinä mielessä paremmin asemiaan tällä kokonaisuudella. Ihan hyvä biisi, johon minun mielestäni nuo tuotannolliset kikkailutkin sopivat ihan hyvin. Loppuhäivytyksen aikainen suora komppi olisi voinut lähteä jo hiukan aikaisemmin.

6. Heaven’s Wall (***)

Tässä kappaleessa on sellaista imua, että vaikka meininki on hyvin suoraviivaista ja toistoa on paljon, niin jaksan silti innostua ja vola kääntyy kuin itsestään lähemmäs ääriasentoa. Sanoisin että tässä tapauksessa tuotantopuoli saattaa pelastaa aika paljonkin. Vaikka toimisi tämä varmaan hyvin livejaminakin.

7. Frankie Fell In Love (***)

Tästä tulee taas jollakin tapaa klassinen ESB mieleen, mikä on aina positiivista. Ei ehkä lopulta niin kaksinen biisi, mutta kyllä minä jaksan tästäkin vielä innostua. Toimisi taatusti hyvin livenä vaikka jossakin nopeampien The River biisien seassa.

8. This Is Your Sword (***1/2)

Irkkumeininkiä, toimii. Samat sanat pätevät, kuin pariin edeltäväänkiin biisiin. Tosin biisinä astetta parempi. Käsitän nämä kolme biisiä levyn keskikohdan yhtenäisenä trilogiana, vaikka en tiedä onko noilla lopulta paljonkaan yhteistä. Mutta musiikillisesti ne soljuvat jotenkin mukavasti yhteen.

9. Hunter Of Invisible Game (***)

Tämä biisi kolahti jo heti ekoilla kuunteluilla. En tiedä mikä tässä viehättää, mutta toimii. Biisi ei tosin etene musiikillisesti oikein mihinkään, mikä laskee hiukan pisteitä. Ei välttämättä kestä pidemmän päälle kovempaa soittoa. Niinkuin ei ehkä muutama edeltävä biisikään.

10. The Ghost Of Tom Joad (*****)

Loistava biisi, joka toimii millaisena versiona vain. Tämä mukailee vahvasti nykyistä Morello-liveversiota. Toisin kuin American Skin, tämä Joadin studioversio ei liveversioiden rinnalla kalpene yhtään. Morellon lauluunkin on jo kerennyt tottua. Levyn paras veto.

11. The Wall (****)

Klassista Brucea. Upeaa että tämä hieno biisi saatiin vihdoin hyvänä versiona levylle. Se jo pelkästään oikeuttaa High Hopesin julkaisun.

12. Dream Baby Dream (***)

Minusta parempi, kuin se aikaisempi versio. Hienoa paisuttelua. Sopii hyvin levyn loppuun, mutta on kyllä vähän turhan pitkä.

Saapa nähdä minkälaiset mietteet on vaikka vuoden päästä. Ihan kiva välityö tämä nyt ainakin on. Mutta vähän luulen, että tältä levyltä jää lopulta elämään vain nuo ennestään tunnetuimmat ja parhaat biisit (41 Shots, TGOTJ, The Wall).

[Lenny Bruce]

Hieman ihmettelen tuota High Hopes-biisin inhoa täällä. KOVA biisihän se on! Tai niinkuin eilen eräs radiotoimittaja Radio Cityssä sanoi:"erittäin vakuuttava kappale!"

[Janey]

^ Meikäläistäkin vähän ihmetyttää, kun niin moni tuntuu dissaavan tuota nimibiisiä. Ei se munkaan mielestä mitään Top30-kamaa ole, mutta ihan mukavasti potkiva ralli kuitenkin. Meikäläiseen se on alkanut toimia paremmin kuuntelukertojen myötä ja tykkään siitä selvästi enemmän kuin vaikkapa This Is Your Sword:sta ja Heaven's Wall:sta. Toisaalta HH on vähän sen tyyppinen biisi, että saatan kyllästyä siihen pitkällä tähtäimellä, jos kuuntelen sitä kovin usein.

[ProveItAllNight]

Kirjoitin albumista kymmenennen kuuntelukerran aikana arvion englanniksi: http://lassimm.tumblr.com/post/73124107 ... pes-review" onclick="window.open(this.href);return false;