Sivu 1/1

Tukholma 25.6.2005

Lähetetty: 16.04.2013 12:55
Kirjoittaja Ile
25.6.2005

Juhannus Tukholmassa. Se piti kokea jo kuusi vuotta aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Saavuimme aikaisin kaupunkiin, joka oli sananmukaisesti kiinni. Tiesin kyllä, että juhannus on Ruotsissakin iso juttu, mutta olisi voinut kuvitella, että joku kahvila edes olisi ollut auki, mutta emme ainakaan löytäneet sellaista matkaseurani kanssa. Aamu oli myös luvattoman kylmä ja palelimme Globenin ja Hovetin kulmilla, kun hotelliinkaan ei päässyt viemään tavaroita ennen puolta päivää. Lämpöä oli alle kymmenen ja päälle vielä satoi ja tuuli kovaa.
Hotellimme oli Solnassa, jonne veimme puolen päivän maissa tavarat. Sen jälkeen kävimme muistaakseni syömässä ja sen jälkeen suuntasimme kohti pientä pubia lähellä keikkapaikkaa, jonne oli muitakin suomalaisia kokoontumassa. Samalla kuulimme myös Steam room -tarinat ja sitä ihmetellessä.
Frankfurtin keikasta poiketen paikkamme olivat tällä kertaa lähes takakaarteessa, mutta Hovetin koko huomioiden tuo ei ollut lainkaan huono juttu. Keikka oli myös erinomainen, vaikka henkilökohtaisesti settilista ei kolahtanutkaan ihan niin kovaa kuin Frankfurtissa. Yksi kaikkien aikojen suosikkibiisejäni Point Blank oli kova juttu, mutta kiertueen "lelupianoversio" ei tehnyt sellaista vaikutusta kuin olisi voinut. Niin ikään Tukholmassa kuultu Walk Like a Man olisi räjäyttänyt pääni neljä vuotta myöhemmin, mutta tuolloin olin liian nuoressa elämänvaiheessa tuon kuulemiseen. Niinpä tältä keikalta The Promise jäi elämään keikkaa määrittävänä vetona.
Syksyn Jenkkikiertuetta tuli seurattua tarkasti. Jälkeenpäin on tullut mietittyä, että miksi vain kaksi keikkaa. No, kai sitä oli niin nuori (tai tervepäinen), että ajatteli kahden keikan riittävän...